lauantai 15. marraskuuta 2014

#LetsGetFlexy challenge part 1

Oltuani kolme päivää sairaslomalla ja katsottuani liian monta elokuvaa päätin taas avata tämän blogin. Sivuhuomautuksena muuten, että sairasloma näköjään oikeasti tekee hyvää parantumisprosessille. Normaali tyylini on vain painaa menemään samaan tyyliin ja ihmetellä, miksi tauti kestää niin hiton kauan. Kaikkea sitä oppii, kun aikuiseksi kasvaa. 

No, lokakuussa oli jälleen Instagramissa hauska joogahaaste nimeltä #LetsGetFlexy. Joogahaasteissahan on tärkeintä saada hieno kuva Instagra… tai siis se, että teet päivittäin rauhoittavan ja avaavan joogaharjoituksen, jonka perään otetaan kuva päivän asanasta. Voit päätellä, kummalla tyylillä nämä hullut tankotanssijat suorittivat haasteen. Tarkoitukseni oli alunperin tehdä tämä haaste yksin, mutta kun olin ottamassa ensimmäistä kuvaa, Kaisa ja Laura halusivat myös mukaan. Päätimme tehdä koko haasteen yhdessä tiimivarustuksessa, eli Vertical Clubin ihanissa legginseissä ja mustissa paidoissa. (Vertical Clubin treenivaatteet ostoskoriin täältä tai studiolta.) Kuvat eivät siis ole kaikki samana päivänä otettuja, vaikka usein otimmekin monta kuvaa kerralla. 

Sen pidemmittä puheitta, katsotaan, mitä tästäkin tuli… 

Day 1

Pääsimme aloittamaan omalla bravuurillani. Olen itse aloittanut venyttelyn aikuisiällä n. neljä vuotta sitten, mutta tämä on ainut venytys, johon minut on oikeasti väännetty väkisin lapsena ja se näkyy. Hiphop-tunneilla seisoimme toistemme polvien päällä tässä venytyksessä. Hurraa! Tästä eteenpäin olenkin kankein kolmikosta…. 


Day 2

Eteentaivutuksessa tuntuu, että olen ihan kiinni reisissä, mutta totuus näkyy aina kuvissa.


Day 3

Selkäni venyy ihan siedettävästi. Jokin kyllä sielläkin ottaa vastaan, kun kaikki selkävenytykset eivät todellakaan suju. En ole vain vielä tiedostanut, mikä kohta siellä vaatii lisää venyttelyä. Varsinkin kierrot ovat minulle tuskaa, ja senpä takia teemme selänkiertovenytyksiä jokaisella tunnillani. Hehe.


Day 4

No tämä on esimerkiksi yksi selkävenytys, jossa en ole kovin taipuisa. Se ei tovin tästä kuvasta oikein näy, mutta myöhemmin on tulossa samantyyppinen kuva sivusta päin. 


Day 5

Haha, tästä kuvasta tykkään! Yritimme haasteen aikana hassutella mahdollisimman paljon ja keksiä erikoisia tapoja olla venytyksessä. Tämä oli ensimmäinen hauska oivallus. Teimme tämän myös myöhemmin kaikki kolme päällekkäin. Tässäkin venytyksessä tuntuu, etten paljon alemmas voisi enää mennä, mutta kuva jälleen paljastaa. Rakastan tehdä tätä siten, että joku painaa selästä.


Day 6

Tästä ei mitään sen kummempaa sanottavaa. 


Day 7

No eipä kai tästäkään mitään erityisempää kuin että Laura on näköjään ihan omalla tasollaan..


Day 8

Tässä vaiheessa alkoi tulla niitä alemmuudentunteita ja pohdintoja, miksi lähdin haasteeseen ex-voimistelijan ja ex-muodostelmaluistelijan kanssa. Noooh, mutta olen silti aika ylpeä siitä, mihin asti olen päässyt. Ja koko ajan paranee!


Day 9

Ja joogahaasteessa jälleen tällainen joogasilta, jossa ajatuksena on saada käsiä ja jalkoja mahdollisimman lähelle toisiaan. Yleensä teen sitä versiota, jossa jalat ovat suorana ja painoa mahdollisimman paljon käsillä.



Day 10

Tästäkin olen aivan mielettömän ylpeä. En todellakaan olisi uskonut, että pääsen edes tuohon asentoon. Venyvyys on jotain niin hienoa, ja varsinkin kun näkee pikkuhiljaa kehitystä. Olen täysin rakastunut venyttelyyn.



Tässä alkuun ensimmäiset 10 kuvaa. Tulossa vielä part 2 ja 3. Ja toivottavasti myös muita postauksia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti