keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Tanssiteatteri Hurjaruuth: Talvisirkus Kosmos

Tällä kertaa olen ihan ajoissa menovinkkini kanssa. Kävin tänään sirkuskaverini kanssa katsomassa Tanssiteatteri Hurjaruuthin uusimman shown - Talvisirkus Kosmoksen. En ole aiemmin ollut katsomassa Hurjaruuthia, joten en oikein tiennyt, mitä odottaa. Olin kuitenkin kuullut todella paljon hyvää, joten ihan huono tämä ei voisi olla. Talvisirkus Kosmos olikin juuri niin hyvä kuin olin kuullut, ja ehdottomasti ylitti kaikki odotukseni. Postauksen kuvat ovat mediakuvia Hurjaruuthin sivuilta.


Tämä oli ensimmäinen kokemukseni sirkuksesta, johon yhdistetään ihan kunnolla myös teatteria. Yksittäiset sirkusesitykset oli sidottu koko shown läpi kulkevaan tarinaan. Nimensä mukaisesti teemana oli kosmos. Teema näkyi jokaisessa esityksessä, puvustuksessa ja musiikissa. Hienosti toteutettu kokonaisuus siis. 


Kosmos kesti väliaikoineen noin kaksi tuntia. Sen aikana ei ollut yhtään hetkeä, jolloin olisin ollut tylsistynyt. Rakastin joka hetkeä. En edes osaa valita suosikkiani kaikista upeista esityksistä. 


Pasin ja Katerinan pariakro/jalkajongleeraus-esityksen olen nähnyt nyt kolme kertaa (he ovat esiintyneet myös Circus Helsingillä), mutten ikinä kyllästy katsomaan heidän taidokasta yhteistyötään. En pysty käsittämään, miten tällaista voi edes lähteä harjoittelemaan, saati sitten tulemaan siinä näin hyväksi. 

Ilma-akrobaatti Corinne on myös tuttu Circus Helsingiltä. Hän on aivan mieletön kankailla. Susannan upea hulavanne-esitys oli kaunista katseltavaa ja innosti taas joku kerta ottamaan vanteet esiin vapaissa treeneissä. Mattiaksen cyr-rengasveto taas herätti halun kokeilla joskus tuota lennokasta lajia. Mietin esityksen aikana, kuinkahan monta kertaa murskaisin sormeni renkaan alle, jos lähtisin itse kokeilemaan. Upeita vetoja olivat kaikki muutkin. Treenimotivaatiota satoi taas roppakaupalla, ja Hurjaruuthin talvisirkuksesta tulee aivan varmasti perinne. 


Suosittelen lämpimästi Talvisirkus Kosmosta. Esityksiä on Kaapelitehtaalla 6.1.2014 asti ja lisätietoja lipunmyynnistä saa täältä.

Ja milloinkas sinne sirkuskouluun sai hakea...?

2 kommenttia:

  1. Kiva kuulla että pidit esityksestä. Tulipas hyvä mieli kun luki sinun blogikirjoituksen. Mukavaa saada hyvää palautetta. T. Katerina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiva, että palaute tavoitti! Olette kaikki niin suuri motivaation ja inspiraation lähde minulle. :)

      Poista