torstai 10. lokakuuta 2013

Russian split

Lähiaikoina on ollut todella hyviä treenejä, ja olen ihan superiloinen onnistumisistani. Olen todella tyytyväinen, että pääsin vihdoinkin ensimmäiselle Gymin PowerPole-tunnille. Syyskuussa ei yksinkertaisesti ollut varaa, joten piti odottaa lokakuun saapumista. PowerPolessa on aina hyvä tekemisen meininki, ja oppii siellä välillä jotain uuttakin. Esimerkiksi tänä maanantaina tehtiin tangolla erilaisia spagaattiliikkeitä. Tein Russian splitiä lattialta, kun Oona tuli kehottamaan, että kokeilisin tangolta. Aiemmin olisin ehdottomasti kieltäytynyt kokeilemasta jalkapohjahikoilun takia, mutta koska olin nyt käsitellyt jalkapohjat Absolut Torrilla, päätin antaa liikkeelle mahdollisuuden. Sain Oonalta hyvät vinkit, miten liike pitäisi tehdä, mutten vielä onnistunut. Ajatus jäi kuitenkin kytemään ja päätin opetella tämänkin kauan pelkkänä herkkänä haaveena mielessäni kummitelleen liikkeen. 

Tässä kuva Russian splitistä lattialta viime vapulta, eli reilu 5 kuukautta sitten:


Liike on kyllä tehty ihan oikein ja onnistuneesti, mutta huono venyvyys saa liikkeen näyttämään aika kauhealta ja mitäänsanomattomalta. 

Maanantain jälkeen käsittelin jalkapohjat vielä uudestaan Absolut Torrilla. Purkissa suositellaan käsittelyä kerran viikossa, joten yritän muistaa aina viikonloppuisin tehdä sen. Keskiviikkona menin seuraavan kerran tankotunnille Vertical Clubille. Aamutunnit ovat aina vähän sellaisia, että aluksi ei millään jaksaisi mitään, mutta kun pääsee vauhtiin, voi treenit olla todella tehokkaita. Sama fiilis oli eilisaamuna. Halusin kokeilla Russian splitiä tangolta, mutta en uskonut jaksavani yrittää tarpeeksi kovasti. Huomasin kuitenkin heti ensimmäisellä yrittämällä, että jalkapohjahan pitää hienosti, mikä antoi motivaatiota. Sen lisäksi tiesin, että Vertical Clubin keskiviikkoaamun Open classeissa oppii AINA uuden liikkeen, joten olihan tämänkin nyt vain pakko onnistua. Muutamat järkyttävät yritykset alle ja yhtäkkiä se oli siellä. 


Woohoo! Jee jee jee! Voi Russian split, kuinka kauan oletkaan mielessäni kummitellut mahdottomana. Ja venyvyyskin on parantunut aikamoisen paljon tuosta vapun kuvasta, vaikka vieläkin saisi paljon tehdä töitä. En tiedä parempaa tunnetta kuin onnistumista jossain, jonka on jo ajat sitten leimannut mahdottomaksi. Pitikö kestää kolme vuotta ennen kuin ymmärrän tehdä jotain hikoilulle? Onnekkaita ovat ne, joilla hikoilu ei ole niin voimakasta, että tarvitsisi mitään hikirauhasia tukkivia aineita. Mutta kaikki pelaavat korteilla, jotka on jaettu. Onneksi minun ongelmaani oli helppo ratkaisu. 

Jos jotakuta mietityttää hikirauhasten tukkiminen, niin ihossa on niin valtavasti hikirauhasia, että hiki pääsee kyllä muutakin kautta pois kuin juuri kämmenien tai jalkapohjien kautta. 



Ja sitten täysin muihin asioihin. Hain tiistaina postista Fitnesstukun tilaukseni. Sopivasti edellisen proteiinipussin alkaessa olla lopuillaan sain kaveriltani synttärilahjaksi lahjakortin Fitnesstukkuun. Päätin olla rohkea ja tilata kookoksen makuista proteiinijauhetta. Rakastan kookosta, mutta pieni epäilys proteiinijauheen herkullisuudesta oli. Ihan hyvältä onneksi maistui. Kyllä tuota kilon pussin vetää, mutta on se minttusuklaa sen verran parempaa, että taidan jatkaa sillä. Tai ehkä kokeilen taas jotain uutta makua? Samalla tilasin uuden smartshakerin. Edellisen laitoin heti aluksi pesukoneeseen ja se vänkyröityi sen verran, ettei se enää ollutkaan niin ihanan helppokäyttöinen. Tämän kanssa en tee samaa virhettä. Juomapullo tuli kylkiäisenä. Yritin kyllä tilatessa valita, että ei, en tarvitse enää enempää juomapulloja tähän asuntoon, mutten löytänyt sellaista kohtaa tilauslomakkeesta. Nyt jälkikäteen ajatellen tuo saattoi olla ihan hyvä kylkiäinen, koska ne kaikki n. 7 Extreme Run -juomapulloa, jotka meillä on, falskaavat, joten niitä ei voi pitää täytettynä laukussa. Hyvää duunia. 

Tänään näen pitkästä aikaa muutamaa kaveriani myöhäisen lounaan merkeissä. Jee! Ja illalla taas venyttelyä, tankotanssia ja rengastrapetsia. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti