lauantai 7. syyskuuta 2013

Kissojen Yö

Sain sirkustreenikaverini kautta ihanan mahdollisuuden. Hän pyysi meitä ilma-akroryhmäläisiä esiintymään Korkeasaaren Kissojen yöhön. Hän on itse järjestämässä tapahtumaa, ja ilma-akrobatia keksittiin aivan viime hetkellä, joten saimme tietää tästä vasta maanantaina. Tietysti heti innokkaasti ilmottauduin mukaan, vaikkei mitään valmista koreografiaa ollutkaan. Kissojen yö on hyväntekeväisyystapahtuma, jonka tuotot menevät amurintiikerien ja -leopardien suojeluun.
 
Kylkipistokas.

Ehdin torstaina ilma-akrotreeneissä hieman miettiä, mitä voisin renkaalla tehdä, mutta mitään koreografiaa en ehtinyt suunnitella. Ajattelin kuitenkin, että improvisaatiolla selviää ihan hyvin. Ajatuksena kuitenkin oli vain fiiliksen mukaan käydä välillä temppuilemassa renkaalla. Meidän showta ei oltu mihinkään kirjattu ylös, koska ajatus tuli niin viime hetkellä, joten saimme tehdä ihan vapaamuotoisesti.

Amazon.

Seuraava haaste oli löytää rengas. Sirkukselta ei suostuttu rengasta lainaamaan, mutta onneksi treenikaverillani Lauralla on oma. Lauran rengas oli kuitenkin teippaamaton, ja sen kiinnitysliinat olivat todella lyhyet. Mutta koska muuta rengasta ei ollut saatavilla, oli tämän kelvattava. Rengas teipattiin sitten hetkeä ennen, mikä tarkoitti sitä, että se oli koko esitysten ajan todella tahmainen. Liikkeiden sulavuus vähän kärsi, kun ei pystynyt siististi liu'uttamaan vartaloa renkaalla, mutta ei kait sitä kukaan huomannut. ;) Kiinnitysliinojen lyhyys taas esti renkaan yläosan käytön kokonaan, joten temppukirjo supistui renkaan sisällä ja alla suoritettaviin.


Pikkuvioista huolimatta esiintyminen sujui mielestäni todella hyvin. Kivaa oli ja ihmiset vaikuttivat tykkäävän. Aluksi meinasi vähän jännittää, kun välineiden asentelun aikana ihmisiä kerääntyi odottamaan alkavaa esitystä. Katsojia oli hurjan paljon. Mutta kun astuin "lavalle", ei jännitystä enää tuntunut. Yritin vain miettiä, mitä tekisin seuraavaksi, ja pitää jonkinlaisen flown yllä.


Laura toi mukanaan myös hammockin, jotta pystyimme välillä vaihtamaan välinettä. En ole itse hirveästi temppuillut hammockilla, joten se oli enemmän Lauran heiniä, mutta tein minäkin muutaman helpon tempun. Yritin sujahtaa hammockille aina silloin, kun yleisöä oli vähemmän. ;)


Assistenttina meillä oli Lauran poikaystävä. Hän vaihteli meille välineitä ja otti kuvia. Pyysin ottamaan muutaman kuvan myös kännykälläni, jotta saisin heti lisättyä jotakin Instagramiin, hehe. Kuvat ovat taattua "iPhone ilman salamaa" -laatua, mutta kivoja silti. Kuvia otettiin myös pokkarilla, joten ehkä niistä tuli parempia, mutta en ole niitä vielä saanut itselleni. Mutta varmasti lisäilen niitäkin sitten muita postauksia piristämään. Ja näitä iPhone-laatuisiakin on vielä kasapäin lisää.


Oli kyllä aivan mahtavaa olla mukana tässä. Nautin nykyään esiintymisestä niin paljon! En edes kovin paljon jännitä. Varsinkaan tällaisia rentoja tapahtumia. Esiinnyimme yhteensä melkein kaksi tuntia. Teimme aina vuorotellen sarjaa, ja välissä taukoa. Sitten kun oli taas hengitys tasaantunut ja voimat palautuneet, jatkoimme. Ja oli taas ihana katsella Lauran tekemistä. Olen ennenkin kirjoittanut, että Laura säteilee aina huoneen perimmäiseen nurkkaan saakka, kun pääsee lavalle. Niin tälläkin kertaa. Onneksi Laura vetää nykyään Pole 3 Flow -tunteja, niin ehkä minuunkin tarttuu pieni pala hänen...sana, jota haen, on englanniksi gracefulness, mitähän se olisi suomeksi?

Kissojen yö järjestetään vielä toisen kerran ensi viikon perjantaina, eli 13.9. klo 16-24. Silloinkin paikalla on meitä sirkustelijoita. Minäkin yritän päästä paikalle vielä toisen kerran. Jos vain työvuorostani pääsen eroon. Tiedossa on nyt pari muutakin esiintymistä, joten hyvällä meiningillä mennään. Ihanaa, kun saan jakaa sirkusiloani myös muille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti