perjantai 26. heinäkuuta 2013

Let's zumba!

Moikkamoi,

kuvat eivät liity aiheeseen mitenkään, mutta mieluummin jotain kuin ei mitään. 

Kävin taas keskiviikkona SportSetter-passeilla kokeilemassa jotakin uutta. Kävi jälleen kerran hauska tuuri passien kanssa, kun kolme neljästä passista oli lajeihin, joita olen halunnut jo ennestäänkin kokeilla, mutten ole saanut aikaiseksi: zumba, kickboxing ja crosstraining. Neljäs oli joogaan.


Keskiviikkona laitoin kaksi passia käytäntöön. Ensin matka kulki kohti Happy Soulin zumba-tuntia. Siitä lähtien, kun pääsin liikuntakeskukseen töihin, olen suunnitellut, että käyn vielä kokeilemassa kaikki keskuksemme tarjoamat tunnit, vaikken ole mikään suurin ryhmäliikunnan ystävä. Zumban olen varannut jo monta kertaa, mutta jättänyt sitten menemättä, koska "äh, en kuitenkaan tykkää siitä, tylsää, kiva tankotuntikin menisi, ei jaksa.." Zumba on juuri sen takia ollut minun "pakko kokeilla" -listalla. Enhän voi tuomita lajia ennen kokeilua. Ja nyt kun sain tämän passin, oli vihdoin pakko mennä.

Heti kättelyssä harmistuin kuitenkin, koska minun passissani luki 2 x zumba, mutta vastaanoton tyttö sanoi, että hänen järjestelmässään lukee vain yksi kerta. Näytin vielä kännykästä omaa SportSetter-näkymääni, jossa tosiaan edelleen luki kaksi, mutta ei auttanut. Tyttö neuvoi tulemaan käymään myöhemmin, kun paikalla olisi joku vanhempi työntekijä. Muuten hyvä, mutta nyt kun se merkattiin vastaanotossa käytetyksi, ei minullakaan enää näy passin tietoja. Että se siitä. Harmi, koska zumba oikeastaan loppujen lopuksi oli ihan hauskaa. 

Itse tunti oli aivan täynnä. Suurimman osan ajasta en nähnyt ohjaajaa, joten olin vähän pihalla liikkeiden kanssa, mutta onneksi samat liikkeet toistuivat pitkän aikaa ja useaan otteeseen. Liikkeet olivat suhteellisen helppoja, mutta kivasti fiilisteltäviä ja oman tyylisiksi muokattavia. Jos halusi sheikata peppua vähän enemmän, se onnistui. Tai jos pelkät askeleet riittivät, sekin onnistui. Miesohjaaja oli ihanan energinen ja rennon oloinen. Tuli hyvä fiilis pelkästään hänen tekemisensä katsomisesta. 

Yhtä tyyliä tanssittiin aina biisin verran ja joka biisin välissä oli pieni juomatauko. Lempparini oli hiphopkoreografia, joka oli kyllä lyhyin kaikista. Tai ehkä se vain tuntui siltä, kun se oli niin kiva.


Hiki lensi kyllä ihan kiitettävästi, mutten hengästynyt koko tunnin aikana yhtään. Mielestäni zumba oli siis enemmän hyvän mielen tunti kuin mikään kuntoilutunti. Voisihan tällaisilla käydä silloin tällöin mielen virkistämiseksi, varsinkin kun työpaikan kausikorttiin ryhmäliikuntatunnit sisältyy. (Korjaus: Kirjoitin aiemmin, että Zumba kuuluu Les Mills -konseptiin, mutta sekoitinkin sen Sh'bamiin. Eli tunnit eivät välttämättä ole samanlaisia keskusesta toiseen. Kiitos lukijalle korjauksesta.)

Olen iloinen, että tällä keinolla tuli käytyä ainakin nyt kerran elämässään zumbassa. Ja huomasin, ettei se niin kauheaa ollutkaan, kun etukäteen kuvittelin. Ei oikeastaan kauheaa ollenkaan. Jos joku pyytäisi kanssaan tunnille, niin lähtisin kyllä uudestaankin. Ja sama mukava miesohjaaja ohjaa välillä myös meidän keskuksessa. 

Oho, piti vielä kirjoittaa Hipkonkin tunneista, mutta nyt on riennettävä tanssitreeneihin. Myöhemmin siitä sitten!

2 kommenttia:

  1. Moikka! Ensinnäkin nää on ihania musta nää SportSetter-postaukset, ja kuulisin mielläni palvelusta enemmänkin, jos sulla vaan riittää kerrottavaa (: Ite en oo vielä uskaltanut ostaa passia, mutta toivottavasti pian!

    Oli kuitenkin pakko tulla kommentoimaan, että mun kaiken ymmärryksen ja tiedon mukaan zumba nimenomaan EI ole samanlaista kaikilla tunneilla, vaan tunti koostuu ihan kokonaan ohjaajan omien valintojen päälle. Ohjaaja voi käyttää valmiita ZIN (Zumba Instructor Network) -koreoita, mutta on myös täysin mahdollista luoda omat koreonsa, jotka sitten automaattisesti perustuu aika pitkälti ohjaan omasta tanssi-/treenitaustasta. :) Ohjaajasta riippuen tunti voi siis olla lähes minkä näköinen tahansa - aerobicmainen, lattarimainen, hoppimainen, lihaskuntoa sisältävä jne. Zumba ei kuulu Less Mills -konseptiin, vaan on ihan oma juttunsa (ainakin itse kun olin huhtikuussa koulutuksessa asiasta ei mainittu).

    Mutta keep up the good work, kässäripostauksia (kässärivinkkejä?) olis kiva lukea lisää! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiitos kivasta kommentista! Ja totta, oot ihan oikeessa! Sekotin tän Sh'bamiin, kun sehän on aika samantyyppinen. Täytyy korjata tohon postaukseen, kun ehdin.

      Poista