perjantai 12. heinäkuuta 2013

Huippukokki haussa

Toissapäiväinen aamupalakokkailuni oli niin surkuhupaisa, että oli pakko ikuistaa se ja jakaa tänne blogiin muidenkin iloksi. Olen joskus lueskellut jotakin blogia ja ihmetellyt, miten joku jaksaa ainaa asetella ruokansa taiteellisesti lautaselle ja muutenkin tehdä aina kaikkea superhienoa ruokaa. Itse syön usein hyvin samanlaista ruokaa. Maustamatonta kanaa, jonka kyljessä salaatti, pakastevihannekset, pasta tai riisi. En kovin montaa päivää viitsisi laitella ruokakuvia blogiini. "Oho, kappas, tänään teinkin maustamatonta kanaa riisillä!" 

No kuitenkin, toissapäivänä päätin vihdoin ja viimein kokeilla niitä varmasti jokaisessa blogissa jo olleita "blogilettuja". Olen jo mennyt sekaisin, mikä alkuperäinen resepti oli, koska se tuntuu olevan kaikissa blogeissa vähän muokattu. Päätin itse mennä reseptillä 4 munaa ja 2 banaania. Oli muuten ehkä pieni yliarviointi. Olisin pärjännyt myös puolella tästä määrästä. Mausteiksi laitoin hieman kanelia ja tummaa kaakaojauhetta. 

Ensin kokeilin koko pannun kokoista lettua. Hyvinhän se paistui, mutta kääntövaiheen jälkeen lettu näytti tältä:


Voi että, miten tunnelmallinen ruokakuva! Tekee varmasti heti mieli kokeilla itsekin. Ruskea väri johtuu siitä kaakaojauheesta. En edes ajatellut letun väriä ennen kuin avopuolisoni huudahti "miks IHMEESSÄ noi on TON värisiä?"

No selkeästi koko pannun kokoinen lettu ei ollut hyvä idea, joten kokeilin pienempiä. Tulos:


Edelleen suhteellisen mielenkiintoisen näköisiä. Taisin antaa paistua vähän liian vähän aikaa ennen kääntämistä. Eivät pysyneet kasassa. 


No kolmas kerta sitten toden sanoi, ja nämä muistuttavat jo hiukan lettuja. Mutta ulkonäöstä viis, letut olivat hyviä! Lettujen mausta on pyörinyt erilaisia mielipiteitä blogeissa. Monet ovatkin kirjoittaneet tyyliin "en aio valehdella, että nämä mitenkään korvaisivat tavallisia lettuja". Itse en ole syönyt tavallisia lettuja vuosiin, joten ehkä siksi en osaa kaivata mitään tämän parempaa. Tykkään munakkaista ja tykkään banaanista, ja yllättäen nämä kaksi sopivat myös yhteen. Sulatin pakkasesta myös pienen pussillisen mansikoita lettujen kanssa. Ne ainakin kruunasivat aterian. 


Ja jotten luo itsestäni kuvaa täytenä poropeukalona, lisään varmuuden vuoksi vielä kuvan ihanasta suklaakakusta, jonka tein tankotanssikavereilleni illanviettoomme. Resepti on aika vanha, koska tätä kakkua on tehty varmasti perheemme jokaikisiin juhliin vähintään viimeisen kymmenen vuoden ajan. Mutta on se vaan niin hyvää, että varmasti jatkan äitini perinnettä tämän kakun kanssa. Resepti löytyy myös Pirkan nettisivuilta tästä. Olen vuosia katsonut äitini tekevän tätä kakkua (ja auttanut myös), joten sillä kokemuksella voin suositella, että tekee pohjan yhtenä päivänä, täytteen seuraavana päivänä ja kuorrutuksen ja tarjoilun kolmantena päivänä. Tällä kertaa itse tein pohjan ja täytteen yhtenä päivänä ja kuorrutuksen seuraavana. Pohja jäi liian hauraaksi ja sen leikkaaminen oli vaikeaa. Kakku siitä kuitenkin syntyi. Ja oli hyvää! 


Ja vielä loppuun vähän ilma-akrobatiaa, että pysyy treeniblogina. Kuvassa tosiaan on maksimitaivutukseni, joka oikeasti oli niin maksimi, että oli vaikea hengittää ja selässä tuntui. Eipä siis kovin venyvä ole tämä tyttö. Mutta niillä on pelattava, mitä on annettu. 

2 kommenttia:

  1. Ihanaa, että joku toinenkin on ei-venyvä! Ootko yrittäny tehä venyvyysharjoituksia selälle ja saaha venyvyyttä lisää? Ite nimittäin yritän mutta en tiiä onko siitä hyötyä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, teen aina salitreenin jälkeen myös selänvenytykset, ja usein niitä tehdään treeneissäkin (joogassa, tanko- ja sirkustreeneissä). "Omalla ajalla" venyttelen ihan liian harvoin. Tahto saada liikkuvampi selkä on kyllä kova, mutta motivaatio liikkuvuusharjoitteluun vielä vähän hukassa. Venyttely ei ole yhtään niin hauskaa kuin treenaaminen. :D

      Poista