lauantai 15. kesäkuuta 2013

Liikunnallinen päivä

Kuten taisinkin jo viime viikolla ennustaa, tämä viikko ei ole ollut kovin urheiluntäyteinen. Illat olen ollut töissä (ja kaikki kivat tunnit on aina illalla tietenkin) ja päivisin olen lukenut kesätentteihin. Torstaina oli kolme tenttiä, joihin luin ahkerasti muutaman päivän. Aiemminkin ehkä olisi voinut aloittaa, mutta se muutamakin päivä on jo aika saavutus. Keväällä on vaivannut jonkinlainen motivaatiopula opiskeluissa, kun olen ollut niin kiinnostunut urheilusta. Tentit olivat ilta-aikaan, ja kun sieltä pääsin pois, otin viikon ensimmäisen kunnon urheiluni sulkapallona. Avopuolisoni minut sinne pakotti, mutta ihan hyvä, että tuli liikuttua 7 tunnin lukemisen ja 3 tunnin tentissä istumisen jälkeen.

Todella huono rubber aysha.
Perjantaina vihdoin pääsin Vertical Clubille. Edellinen tankoilukerta olikin viikkoa aiemmin perjantaina. Huhhuh, miten pitkä tauko! Mutta teki ihan hyvää, koska tuntui taas todella kivalta olla tunnilla. Tunti oli Open class, jonka alussa tehdään yhteiset lämmittelyt ja pari helppoa juttua, ja sen jälkeen n. 25-30 min omia juttuja. Open class on hyvä, jos haluaa treenata omiaan, mutta haluaa opettajan neuvoja ja apuja. Rubber ayshaa (eli tuota kuvassa näkyvää) olen nyt lähiaikoina harjoitellut. Kuva on erittäin huono: selkä ei taivu yhtään ja nilkat sojottavat mihin sattuu, eli ei kannata tästä ottaa mallia. Sattui vaan olemaan ainut kuva päivän treeneistä, joten halusin sen lisätä. Tarkoitus olisi taivuttaa tuosta jalat päähän. Oma selkänihän ei taivu niin hyvin, joten liike on minulle käytännössä mahdoton, mutta voinhan yrittää treenata siitä mahdollisimman taipuvan ja kauniin.
 

Open classin jälkeen pääsin pitkästä aikaa Aerial Yoga Näppärä -tunnille. Tykkäisin käydä näillä tunneilla enemmänkin, mutta ne ovat aina olleet minulle epäsopivina aikoina. Keväällä taisi mennä Pole Guru -tunnin tai jonkun muun vakiotuntini kanssa päällekkäin. Näppärä on hieman haastavampi ilmajoogatunti, jolla tehdään enemmän temppuja. Alkuun kuuluu samat aurinkotervehdys- ja soturisarjat, mutta sen jälkeen tehdään haastavampia juttuja. Eilen teimme temppuosiossa tuota kuvassa näkyvää liikettä. Se oli aika hauska, mutta tuntui hieman samalta kuin jos joku laittaisi sinulle kiristyssiteen reiteen. Yök. Nimimerkillä "Olen kertausharjoituksissa liian monta kertaa harjoitellut kiristyssiteen laittoa". Ja tietenkin tässäkin hienoa olisi, jos jalat taipuisivat spagaattiin. Sivumennen sanoen, tällä tasolla tankotanssia treenatessa suunnilleen jokaisessa liikkeessä tarvitaan venyvyyttä, jotta se näyttää joltain. Nyt sitä venyttelyä kotona iltaisin!

Perushelsinkiläinen maisema 1.
Illalla treenien jälkeen avopuolisoni houkutteli vielä kävelylle, koska oli itse viettänyt pitkän tovin pelaten. Mikäs siinä, kävely on kivaa ja kuluttaa kaloreita! Varsinkin, kun meillä on Viikissä niin ihanat kävelyreitit. Täällä vartin matkan päässä Helsingin keskustasta voi kävellä keskellä peltoa tai rauhallisia metsäreittejä.

Perushelsinkiläinen maisema 2.
Ja moikata lehmiä. Kävelimme vajaan tunnin kovassa tuulessa. On kyllä paljon helpompi lähteä lenkille, kun pääsee heti rauhaisammille poluille. En tykkää esimerkiksi juosta autoteiden vieressä tai muualla, jossa on paljon "arjen kävelijöitä". On mukavampi olla jossain, jossa suurin osa muistakin ihmisistä on liikkeellä urheilumielessä. Ei tule sitten sellaista tunnetta, että muut katselee, kun puuskutan menemään hiki päässä.

Hauskaa viikonloppua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti