sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Virkistystä

Kolme päivää jaksoin sairastaa treenaamatta. Hyvä minä! Se on minulle jo todella paljon. Ja toivottavasti mekaanisella härällä ratsastusta ei lasketa urheiluksi.. Sitä nimittäin oli tarjolla perjantaina työpaikan pippaloissa. Hauskaa oli, ja pysyin kyydissä 1 min 12 s. Muistoksi jäi puoliksi mustelmien peitossa oleva pohje. Ainiin, ja kyllähän meille opetettiin myös rivitanssia, jossa tietysti olin mukana. Se ei onneksi ollut mitenkään kovin raskasta urheilua ainakaan. No, ainakin kaksi päivää olin urheilematta! 

Eilen oli ainejärjestömme hallituksen virkistys, jonka puheenjohtaja perinteisesti suunnittelee yksinään ja pitää muille yllätyksenä. Tiesimme siis vain, että tarvitsemme mukaan urheiluvaatteet. Olin vähän harmistunut flunssani takia, koska pelkäsin, etten pystyisi osallistumaan. Aika nopeasti arvasimme, että olisimme menossa kiipeilemään ja jostain syystä joku keksi paikankin heti alkuun. Määränpäänä oli Salmisaaren liikuntakeskuksen Kiipeilyareena

"Saako mennä?"
En ole koskaan aiemmin kiipeillyt valjaiden kanssa, joten pakkohan sitä oli mukaan mennä. Ajattelin, että kiipeilen sitten vähän rennommin, jos alkaa flunssa liikaa painaa. Ohjaaja opetti meille varmistamisen, ja sitten lähdettiin liikkeelle. Ensimmäinen kiipeäminen tuntui pelottavalta. Vaikka kuinka ohjaaja sanoi, että periaatteessa varmistajan ei edes tarvitsisi tehdä mitään, kun varmistuslaite lukittuu itsestään, tuntui pelottavalta luottaa itsensä toisen käsiin. Tietenkin varmistaja kiristää köyttä, mutta pudotessani en olisi ollut pelkästään hänen käsiensä varassa. Niinpä ensimmäinen jättäytyminen köyden varaan jännitti niin että koko vartalo tärisi. Seuraava kerta sujuikin jo luottavaisemmin, ja kiipeily alkoi tuntua ihanalta.

Ryhmämme jakautui siten, että minun kiipeilyparikseni sattui mies. Sen takia ohjaaja antoi minulle varmistamiseen painosäkin, joka tuntui hyvin tarpeelliselta siinä vaiheessa, kun nousin irti lattiasta kaverin jättäytyessä köyden varaan. Turvallisesti sain kuitenkin kaverinkin laskettua alas, joten ei tarvinnut edes toisen puolesta jännittää.


Valjaiden kanssa kiipeily oli ehdottomasti paljon hauskempaa kuin boulderointi. Tietysti pääsi paljon korkeammalle, mutta uskalsi myös kokeilla vähän haastavampia reittejä, kun putoamista ei tarvinnut pelätä. Kiipeilyareenalla reitit olivat jopa minun mielestä oikein numeroituja. Neloset tosiaan olivat helppoja ja 5a helpompi kuin 5c. 5a:t olivat lemppareitani, koska niissä oli juuri sopiva haastetaso minulle. Pääsin ylös asti, mutta vähän joutui näkemään vaivaa sen eteen. 

Seuraavaksi kokeilimme myös Kiipeilyareenan boulderointiseiniä. Näistäkin löysin itselleni sopivan haasteelliset vaihtoehdot. Uskalsin kokeilla myös kaltevia seiniä, kun alla oli sopivan pehmeä patja. Tulos oli huomattavan paljon parempi, kun ei tarvinnut olla huolissaan omasta turvallisuudesta. 

Lopuksi pääsimme kokeilemaan vielä kiipeilyä itsevarmistavien laitteiden kanssa. Taas ensimmäinen kerta tuntui pelottavalta. Tajuaako laite varmasti, että nyt putoan? Mutta hyvin se tajusi, ja seuraavalla kerralla luotin siihen jo täysin. Innostuin kiipeilystä niin paljon, että flunssa unohtui, ja kiipesin koko rahan edestä. Huipulla aina huomasi, että hengitys on suhteettoman raskasta, mutta onneksi kropassa oli silti voimaa. 


Kiipeilyn jälkeen jätin muut ryhmästämme saunomaan ja lähdin itse Vertical Clubin kevätjuhlaan. Olin luvannut esiintyä juhlissa, mutta peruin osallistumiseni flunssani takia. Paikan päällä tulin kuitenkin toisiin aatoksiin, koska esiintyminen on niin kivaa. Noin 10 minuuttia ennen show:n alkamista päätin sittenkin nousta tangolle. Minun piti alunperin olla ensimmäinen esiintyjä, mutta sovimme, että menen vasta toisena, jotta treenikaverini Kaisa voi siirtyä oman esityksensä jälkeen tangonputsaustehtäviin. Koska en kuvitellut olevani esiintymässä, en ollut lähettänyt koulun omistajille esittelytekstiä koreografiasta. Ennen show:ta yritin saada omistajien mieleen, että koreografia "pohjautuu elokuvaan The Hunger Games, Nälkäpeli, Hunger Games, Nälkäpeli.. Muista vain se, se riittää." Ajatuksissaan (ja ehkä siksi, että esiintymisbiisini nimi oli Eyes Open) omistaja esitteli koreografiani pohjautuvan elokuvaan Eyes Wide Shut. Voi luoja.. Minkähänlaista esitystä yleisö odotti noilla tiedoilla? No, mielestäni tämä oli vain todella huvittavaa ja nauroin asialle kippurassa vielä illallakin.

Itse esitys meni aika huonosti flunssaisen voimattomuuden takia, ja lisäksi unohdin spinnikomboni, mutta taas yksi esiintyminen lisää kokemuspankkiini, jes! Tilaisuus oli muutenkin niin rento, ettei epäonnistuminen haitannut yhtään. Katselin vielä muiden upeat tankoesitykset ja lähdin sitten takaisin virkistysporukan matkaan ravintolaan. Illalla olin aivan poikki ja sairaammanoloinen kuin aamulla. En usko, että urheilu oli kovin hyväksi terveydelle, mutta ainakin minulla oli hauskaa ja olen taas paria kokemusta rikkaampi. Yöllä koitin parhaani mukaan pitää avopuolisoani hereillä yskimällä keuhkoni pihalle, mutta ilmeisesti en sentään onnistunut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti