perjantai 31. toukokuuta 2013

Apua, olen bodari

Vihdoinkin saimme avopuolisoni kanssa sovittua yhteisen salitreeniajan, ja pääsin kokeilemaan toista osaa uudesta treeniohjelmastani, jonka hän on siis minulle tehnyt. Juuri, kun aloin rakastua jalkaprässiin ja muihin laitteisiin, vietiin ne minulta oikeastaan kokonaan pois. Höh. Tilalle sain paljon tankoa. No, sekin on varmasti kohta kivaa, kun opin sitä taas oikeaoppisesti käyttämään. Tänään oli vielä vähän hakemista tasapainon kanssa, etenkin kun oikea käteni on paljon vahvempi kuin vasen.

Askelkyykkyjä, 36 kg.
Koska olimme yhdessä salilla ja molemmat bloggaajia, otimme tietenkin toisistamme kuvia omien lepotaukojen aikana. Ihan hauskaa saada välillä ihan oikeita kuviakin tänne blogiin, kun joudun vaivaamaan päätäni niiden kanssa liian usein. En halua kirjoittaa ilman kuvia, mutten halua myöskään ottaa mitä tahansa kuvia netistä. Ajattelin, että otetaanpa nyt sitten joka liikkeestä kuvat, mutta ei sitten energia riittänytkään ihan niin pitkälle. Tässä nyt kuitenkin joitain. Valitettavasti laatu on taas mallia kännykkä ilman salamaa..

Kuulemma nyt lähdetään tavoittelemaan hyvää peppua, tai siis tietenkin vielä parempaa kuin nyt, joten ohjelmaan tuli sekä askelkyykyt että peruskyykyt. Minulla on hieman ongelmia hartioiden, olkapäiden ja olkavarsien alueella, joten valitettavasti jo tangon pitäminen harteilla tuntui ikävältä vasemmassa olkavarressa. Yritän vielä löytää käsille asennon, joka ei tuota kipua, mutta jos sellaista ei löydy, täytyy kai nämäkin jättää pois tai ottaa joku toisenlainen ote vaikkapa vartalon etupuolelle. Dippejä yritin aiemmassa ohjelmassa liian pitkään tehdä kivusta huolimatta. Sellainen kipu ei ole koskaan hyvä, joten aion tällä kertaa olla fiksumpi.

Kyykyt, 36 kg.
Ohjelma vaikutti loppujen lopuksi aika kivalta, mutta kaikki tämä tankojen kanssa kikkailu sai minut tuntemaan oloni ihan oikeaksi bodariksi. Hui. Tai ainakin joltain untuvikolta astumassa bodarimaailmaan. Onneksi salilla ei ollut melkeinpä ketään muuta, niin uskalsin ottaa ensimmäiset horjuvat askeleeni tankojen kanssa. 

On muuten joidenkin ihmisten kanssa ollut lähiaikoina puhetta lihaksista naisilla. Mikä on liikaa ja mikä on vielä kaunista? Omani ovat mielestäni sirot ja kauniit, mutta yksi poikkeuskin löytyy. Epäkäslihaksiani kauhistelen aina salilla ja välillä muutenkin peilaillessa. Mutta nämä lihakset ovat täysin tankotanssin tuotoksia, ja patit hartioissa löytyy myös useimmilta muilta tankotanssijoilta. Todennäköisesti kukaan muu ei kiinnitä niihin mitään huomiota enkä itsekään vuodata niiden takia kyyneleitä. Onhan se hauskaa olla joistain kohdista lihaksikas. Olisipa se jokin kohta vatsa...

 
Ja koska avopuolisoni ohjelma kestää aina kauemmin kuin omani, ehdin sopivasti vielä hieman temppuilemaan puolapuilla ja venyttelemään. Yläpuolella on uusin treenin alla oleva liike. Tavoitteena olisi osua varpailla päähän, mutta se voi tällä selällä olla aika kaukainen haave. Olen kuitenkin muutaman yrityksen jälkeen löytänyt jo hyvän tasapainon ja pysyn tuossa pitkään, eli nyt vain lisää venyvyyttä.
 

Harjoittelin myös kaikkia muita tangollakin tehtäviä liikkeitä. Yksi murheenkryyni on tuo Iron X, joka ei vaan hemmetti sentään pysy. Miksei? Tuli kyllä salilta jo lähdettyäni mieleen, että ehkä pitäisi mieluummin harjoitella pysymistä siinä kulmassa, missä vielä pystyy pitämään itsensä, kun normaalisti koitan laskea itseni heti vaakatasoon. Ehkä se siitä lähtisi paranemaan ja pääsisin pikkuhiljaa alaspäin. Ensi kerralla siis kokeilen tätä.

Sellaista treeniä tällä kertaa. Viihdyimme salilla 2 h 38 min. Huhhuh. Hauskaa viikonloppua!

tiistai 28. toukokuuta 2013

Vapaapäivä

Minulla on tänään vapaapäivä. Siis kaikesta tekemisestä täysin vapaa päivä. Paitsi tietysti olen varannut parit treenit, mutta ne eivät ole minkäänlainen velvollisuus. Enkä olekaan paljon mitään ehtinyt tekemään. Olen vain nauttinut olostani. 

Aamulla heräsin klo 7.30 ja lähdin yhdeksäksi aerial yogaan. Klo 9 on jo huomattavasti lempeämpi aika kuin klo 7.30, joka on keväällä ollut normaali aamujooga-aikani. Tästä syystä yhdeksältä tuntui kuin olisin ollut jo vaikka kuinka kauan hereillä eikä ollut sitä normaalia aamufiilistä. Se ei tietenkään ollut treenistä pois vaan päinvastoin. Tunnin jälkeen teki mieli vielä jäädä tekemään kaikkea, koska energiaa oli paljon. Nuha kyllä vaivasi vielä, ja pää alaspäin ollessa nenä meni kivasti tukkoon ja niiskuttelin äänekkäästi. Oli ihana taas aloittaa vapaapäivä näin, koska muuten olisin varmaankin taas pyörinyt sängyssä kahteentoista asti. En ihan oikeasti ole hyvä aamuissa. Töihin ja treeneihin pystyn heräämään, mutta muuten ei vain onnistu. 

Alkumatkasta vielä kuiva, puhdas ja pirteä.
Kuva: Juha Saastamoinen / onevision.fi
Treenin jälkeen päätin spontaanisti kävellä kotimatkan, koska ulkona oli ihana ilma ja minulla ei tosiaan ollut mitään tekemistä suunniteltuna. En kyllä ollut sopivasti varustautunut pitkään kävelyyn, koska jalassani oli tiukat farkut ja uudet hiertävät kengät. Lisäksi laukku olalla on ärsyttävä kävellä. Mutta ajattelin, että hyppään sopivassa kohdassa bussiin, jos alkaa liikaa ärsyttää. Reitti Kalasatamasta Viikkiin oli kyllä todella kaunis ja kiva. Kävelin pitkät pätkät merenrannassa ja muutenkin kauempana autoteistä. Vaikka kenkiin hyppelevät kivet ja laukku olalla ärsyttivät vähän, oli kävely kuitenkin pääasiassa ihanaa. Se olikin samalla kevään/kesän ensimmäinen kävelylenkki, joita viime kesänä harrastin enemmänkin, ja joita myös tänä kesänä aion tehdä viikottain. Viikin Prismalla päätin, että muutamaa sekuntia vaille tunnin ja 6,25 kilometrin kävely sekä kolme rakkulaa varpaissa saavat riittää. Kipaisin Prismassa hakemassa päivittäisen Battery-energiajuomani ja jatkoin loppumatkan muutaman pysäkin bussilla.

Vesiesteen jälkeen haukoin henkeä kylmästä.
Kuva: Juha Saastamoinen / onevision.fi
Aloin haaveilla treeneihin pyöräilemisestä, kun reittikin tuli nyt tutuksi. Oma pyöräni pitäisi saada jotenkin kuntoon tai sitten lainaan avopuolisoni pyörää. Varsinkin, jos en aio jatkaa treeneistä suoraan mihinkään, pyöräily olisi kymmenen kertaa parempi vaihtoehto kuin bussi+metro-yhdistelmä. Tulee oltua ulkona, saa hyvät alkulämmöt (ehkä jopa tangolle liian hyvät..) ja voi katsella mieluummin kauniita maisemia kuin metron seiniä.

Viimeisenä oli vaahtoeste.
Kuva: Niklas Kapanen / nakkertton.kuvat.fi
No, tämän jälkeen olenkin sitten vain syönyt, ottanut muka-päiväunet ja kirjoitellut tätä blogia. Todella rento meininki siis. Ihanaa. Illalla menen vielä toisiin treeneihin, tällä kertaa tangolle. Nythän voisin tehdä matkan pyöräillen, mutta avopuolisonikaan ei ole ottanut pyöräänsä vielä talviteloilta enkä taida olla tarpeeksi perehtynyt pyöriin, että osaisin sen oikein laittaa kuntoon.

Sain muuten tänään kivan uutisen, että pääsemme työporukan kanssa juoksemaan Nice Runin 12.6. Kyseessä on siis naisille suunnattu viiden kilometrin lenkki, eli lähinnä lähden fiilistelemään tapahtumaa ennemmin kuin itseäni ylittämään. Voisihan toki vitosellakin kokeilla maksiminopeutta, mutta taidan juosta tämän juoksun porukan mukana yhteistä tahtia. :) Jee, kiva, kun työpaikka tarjoaa tällaistakin hauskaa!

No mutta, jatkan rentoiluani. Kuvituksena uusia otoksia Extreme Runilta. Hauskaa päivää kaikille! :)


maanantai 27. toukokuuta 2013

Treeniviikko 21/2013

Maanantai:
Natural BootCamp (1 h)
PowerPole (1 h)

Tiistai:
(Flunssa)
Tanssi speksitreeniä (50 min)
Tankotanssi Pole 2 (1 h 15 min)

Keskiviikko: 
(Flunssa)

Torstai:
(Flunssa)

Perjantai:
(Flunssa)
Rivitanssi (30 min)

Lauantai:
(Flunssa)
Seinäkiipeily (1 h 30 min)

Sunnuntai:
(Flunssa)
Tankotanssi vapaat treenit (2 h )


Yhteensä: 8 h 5 min


Yllättävän paljon treeniä on mahtunut flunssaviikollekin. Tänään vieläkin yskittää ja nenä vuotaa, mutta luulisin, että voin taas alkaa treenata. Salille en vielä uskaltanut mennä, koska siellä rupeaa helposti heikottamaan, mutta tankoilu sujui eilenkin ihan jees.

Treeniviikosta ei ole hirveästi kerrottavaa, mutta päätin tänään laittaa muutaman YouTube-videoistani julkisiksi. Jostain syystä Blogger ja YouTube eivät ole enää puheväleissä, joten en pysty upottamaan tähän kuin videoita, jotka sattumalta löydän YouTube-haulla. Tämä ensimmäinen video oli se minun hutaisten tehty freestyle-hakuvideo Pole Debuttiin.


Toinen video on Pole Debut -koreografiani kisaa edeltävän illan treeneissä. Siinä koreografia näkyy paremmin ja suunnat ovat oikein. Videoon pääsee tästä.

sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Virkistystä

Kolme päivää jaksoin sairastaa treenaamatta. Hyvä minä! Se on minulle jo todella paljon. Ja toivottavasti mekaanisella härällä ratsastusta ei lasketa urheiluksi.. Sitä nimittäin oli tarjolla perjantaina työpaikan pippaloissa. Hauskaa oli, ja pysyin kyydissä 1 min 12 s. Muistoksi jäi puoliksi mustelmien peitossa oleva pohje. Ainiin, ja kyllähän meille opetettiin myös rivitanssia, jossa tietysti olin mukana. Se ei onneksi ollut mitenkään kovin raskasta urheilua ainakaan. No, ainakin kaksi päivää olin urheilematta! 

Eilen oli ainejärjestömme hallituksen virkistys, jonka puheenjohtaja perinteisesti suunnittelee yksinään ja pitää muille yllätyksenä. Tiesimme siis vain, että tarvitsemme mukaan urheiluvaatteet. Olin vähän harmistunut flunssani takia, koska pelkäsin, etten pystyisi osallistumaan. Aika nopeasti arvasimme, että olisimme menossa kiipeilemään ja jostain syystä joku keksi paikankin heti alkuun. Määränpäänä oli Salmisaaren liikuntakeskuksen Kiipeilyareena

"Saako mennä?"
En ole koskaan aiemmin kiipeillyt valjaiden kanssa, joten pakkohan sitä oli mukaan mennä. Ajattelin, että kiipeilen sitten vähän rennommin, jos alkaa flunssa liikaa painaa. Ohjaaja opetti meille varmistamisen, ja sitten lähdettiin liikkeelle. Ensimmäinen kiipeäminen tuntui pelottavalta. Vaikka kuinka ohjaaja sanoi, että periaatteessa varmistajan ei edes tarvitsisi tehdä mitään, kun varmistuslaite lukittuu itsestään, tuntui pelottavalta luottaa itsensä toisen käsiin. Tietenkin varmistaja kiristää köyttä, mutta pudotessani en olisi ollut pelkästään hänen käsiensä varassa. Niinpä ensimmäinen jättäytyminen köyden varaan jännitti niin että koko vartalo tärisi. Seuraava kerta sujuikin jo luottavaisemmin, ja kiipeily alkoi tuntua ihanalta.

Ryhmämme jakautui siten, että minun kiipeilyparikseni sattui mies. Sen takia ohjaaja antoi minulle varmistamiseen painosäkin, joka tuntui hyvin tarpeelliselta siinä vaiheessa, kun nousin irti lattiasta kaverin jättäytyessä köyden varaan. Turvallisesti sain kuitenkin kaverinkin laskettua alas, joten ei tarvinnut edes toisen puolesta jännittää.


Valjaiden kanssa kiipeily oli ehdottomasti paljon hauskempaa kuin boulderointi. Tietysti pääsi paljon korkeammalle, mutta uskalsi myös kokeilla vähän haastavampia reittejä, kun putoamista ei tarvinnut pelätä. Kiipeilyareenalla reitit olivat jopa minun mielestä oikein numeroituja. Neloset tosiaan olivat helppoja ja 5a helpompi kuin 5c. 5a:t olivat lemppareitani, koska niissä oli juuri sopiva haastetaso minulle. Pääsin ylös asti, mutta vähän joutui näkemään vaivaa sen eteen. 

Seuraavaksi kokeilimme myös Kiipeilyareenan boulderointiseiniä. Näistäkin löysin itselleni sopivan haasteelliset vaihtoehdot. Uskalsin kokeilla myös kaltevia seiniä, kun alla oli sopivan pehmeä patja. Tulos oli huomattavan paljon parempi, kun ei tarvinnut olla huolissaan omasta turvallisuudesta. 

Lopuksi pääsimme kokeilemaan vielä kiipeilyä itsevarmistavien laitteiden kanssa. Taas ensimmäinen kerta tuntui pelottavalta. Tajuaako laite varmasti, että nyt putoan? Mutta hyvin se tajusi, ja seuraavalla kerralla luotin siihen jo täysin. Innostuin kiipeilystä niin paljon, että flunssa unohtui, ja kiipesin koko rahan edestä. Huipulla aina huomasi, että hengitys on suhteettoman raskasta, mutta onneksi kropassa oli silti voimaa. 


Kiipeilyn jälkeen jätin muut ryhmästämme saunomaan ja lähdin itse Vertical Clubin kevätjuhlaan. Olin luvannut esiintyä juhlissa, mutta peruin osallistumiseni flunssani takia. Paikan päällä tulin kuitenkin toisiin aatoksiin, koska esiintyminen on niin kivaa. Noin 10 minuuttia ennen show:n alkamista päätin sittenkin nousta tangolle. Minun piti alunperin olla ensimmäinen esiintyjä, mutta sovimme, että menen vasta toisena, jotta treenikaverini Kaisa voi siirtyä oman esityksensä jälkeen tangonputsaustehtäviin. Koska en kuvitellut olevani esiintymässä, en ollut lähettänyt koulun omistajille esittelytekstiä koreografiasta. Ennen show:ta yritin saada omistajien mieleen, että koreografia "pohjautuu elokuvaan The Hunger Games, Nälkäpeli, Hunger Games, Nälkäpeli.. Muista vain se, se riittää." Ajatuksissaan (ja ehkä siksi, että esiintymisbiisini nimi oli Eyes Open) omistaja esitteli koreografiani pohjautuvan elokuvaan Eyes Wide Shut. Voi luoja.. Minkähänlaista esitystä yleisö odotti noilla tiedoilla? No, mielestäni tämä oli vain todella huvittavaa ja nauroin asialle kippurassa vielä illallakin.

Itse esitys meni aika huonosti flunssaisen voimattomuuden takia, ja lisäksi unohdin spinnikomboni, mutta taas yksi esiintyminen lisää kokemuspankkiini, jes! Tilaisuus oli muutenkin niin rento, ettei epäonnistuminen haitannut yhtään. Katselin vielä muiden upeat tankoesitykset ja lähdin sitten takaisin virkistysporukan matkaan ravintolaan. Illalla olin aivan poikki ja sairaammanoloinen kuin aamulla. En usko, että urheilu oli kovin hyväksi terveydelle, mutta ainakin minulla oli hauskaa ja olen taas paria kokemusta rikkaampi. Yöllä koitin parhaani mukaan pitää avopuolisoani hereillä yskimällä keuhkoni pihalle, mutta ilmeisesti en sentään onnistunut.

keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Sairaana taas..

Äh, ärsyttävää. Edellinen sairaspäivämerkintä HeiaHeiassa on ollut 22.2. ja seuraavan merkitsin eiliselle 21.5. Miten voi olla näin usein sairaana? Jostain syystä minulla on aina ollut todella huono vastustuskyky. Ehkä tällä kertaa flunssa iski ExtremeRunin takia, kun juoksin varmaankin puolitoista tuntia märissä vaatteissa Vantaanjoen ylityksen jälkeen. Tai ehkä sen takia, että olemme alkaneet nukkua ikkuna auki, kun yöt alkavat olla hiostavia. Tylsää joka tapauksessa.



Harmittavinta tässä on se, että minun oli juuri tällä viikolla tarkoitus käyttää yksi SportSetter-passi, mutta viisi treenikertaa supistui näköjään yhteen. Aloitin nimittäin maanantaina Natural BootCampin. Tähän passiin kuului viikko BootCampia - joka arkiaamu klo 6.30. Viikko menee aina siten, että ma, ke ja pe treenit pidetään sisällä, ja ti ja to on juoksukoulua. Maanantaiaamuna tunsin itseni sankariksi, kun heräsin klo 5.30 ja istuin jo puolen tunnin päästä bussissa matkalla kohti treenipaikkaa, joka oli Hakaniemessä sijaitseva Happy Soul. Myöhästyin vähän, koska bussilla kestikin reittioppaan arviota kauemmin päästä Hakaniemeen. Hyppäsin kuitenkin nopeasti mukaan joogamuotoiseen alkulämmittelyyn. Lämmittelyn jälkeen rullailtiin vähän foamrollereilla ja venyteltiin. Kylmien lihasten venyttelyssä oli ajatuksena se, että oikean elämän nopeissa tilanteissa lihakset voivat joutua äkillisesti venymään ilman lämmittelyä. Jos lihakset ovat jo tottuneet venymään kylmiltään, niille ei synny haittaa näissä oikeissakaan tilanteissa. 

Tämän jälkeen alkoi itse treeni. Teimme erilaisia lihaskuntoliikkeitä aina 20-60 s. Ensimmäisellä kierroksella hieman rauhallisemmin ja toisella kierroksella mahdollisimman monta mahdollisimman nopeasti. Treeniin oli valittu liikkeitä, jotka kehittävät isompaa lihasryhmää tai syviä lihaksia. Tässäkin ajatuksena oli, että oikeassa elämässä useimmiten tarvitsee usean lihaksen yhteistyötä. 


Illan PowerPolessa venyin näin hyvin.

Treeni oli mielestäni aamuun sopivan rankka. Oli mukava aloittaa kevyesti ja jatkaa siitä rankempiin aktiviteetteihin, jotka kuitenkin kestivät vain parikymmentä sekuntia kerrallaan. Olisin ehdottomasti halunnut käydä koko viikon treenit, mutta tiistaiaamuna olinkin jo flunssassa. Maanantaiaamun jälkeen oli nimittäin koko päivän todella hyvä ja pirteä olo. Ei tuntunut koko päivänä siltä, että olisin herännyt 5.30 vaan jaksoin helposti vielä illalla PowerPoleen. PowerPolessa tunsin kyllä jo kurkunpäässä alkavan flunssan, mutta jaksoin silti vielä treenata. 

Myös toinen SportSetter-passi saattaa flunssan takia jäädä käyttämättä, koska huomenna olisi viimeinen mahdollisuuteni testata Saiffan break- ja housetunnit. Ihmeparantumiskikkoja otetaan vastaan.. 

maanantai 20. toukokuuta 2013

Kiipesin

Kävimme avopuolisoni kanssa viime viikon torstaina taas käyttämässä yhden SportSetter-passini. Huhtikuun passejahan en ehtinyt käyttää ollenkaan kiireaikatauluni takia. Kaikki vapaa-aika meni esitysten treenaamiseen ja samalla piti hoitaa työ ja kouluhommat. Olin jo varannut kalenteriini sopivat ajat kaikkien passien käyttöön kuun viimeisille päiville. Kisojen jälkeen kuitenkin yllätti nuupahtaminen ja väsyminen kaikkeen, joten jätin passit käyttämättä. Onneksi yhden huhtikuun passin takana oleva firma tarjosi ystävällisesti minulle treenimahdollisuuden vielä tämän kuun puolelle. Mutta siitä vielä tällä viikolla lisää, koska se on useamman päivän aktiviteetti, jonka aloitin tänään. 

Vähän kyllästynyt posettaja
Jos palaisin nyt tämän tekstin aiheeseen.. Yksi toukokuun passeistani oli tällä kertaa pelkästään boulderointia tarjoavaan paikkaan - Konalan Boulderkeskukseen. Passini koski vain minua, mutta avopuolisoni lähti mielellään mukaani kertamaksulla, koska pitää boulderoinnista. Oma fiilikseni oli lähtiessä vähän huono, mutta lähdimme kuitenkin, kun olimme siitä jo aiemmin sopineet. Ajattelin, että mieli kuitenkin paranee jotain kivaa puuhastellessa. 


Olin saanut aiemmin kerran kokeilla boulderointia Parkourkeskuksessa, joka myöskin järjestyi SportSetterin kautta. (Siitä postaus täällä.) Parkourkeskus oli parkouriin keskittynyt paikka, jossa lisäksi oli boulderointiseinä. Boulderkeskus oli siksi tietenkin isompi ja monipuolisempi. Oli erilaisissa kulmissa olevia seiniä ja enemmän vaihtelua vaikeustasoissa. Tai ainakin seiniin kirjoitetuissa numeroissa. Henkilökohtaisesti koin seinät aika vaikeiksi, mutta olenkin ihan aloittelija. Lisäksi teksti "Matot finaalissa, älä putoa ollenkaan" -teksti sai minut varautuneeksi enkä uskaltanut kokeilla kuin täysin varmoja reittejä. Tuo kuvissa näkyvä punainen reitti oli toinen ainoista kahdesta reitistä, jotka osasin ja uskalsin kiivetä loppuun saakka. 



Seinien vaikeuden, oman epäröinnin ja jo lähtiessä huonon fiiliksen takia treenini ei siis ollut kovin iloinen, mutta sain sentään muutaman onnistumisen tunteenkin. Avopuolisoni onneksi oli jälleen kerran innokas ja taitava kiipeilijä, joten ihan hukkaan koko reissu ei mennyt. Yritin välillä fiilistellä myös katosta roikkuvia voimistelurenkaita ja köyttä. Paikassa oli myös puolapuut, mutta en jaksanut siivota niiden edessä olevia kahvakuulia pois tieltä, jotta olisin voinut heittää edes parit ayshat. 


Menisin Boulderkeskukseen treenaamaan uudestaan vasta, kun olisin jo hieman kehittynyt boulderoinnissa. Kaltevat seinät vaikeuttivat menoa ja reitit tuntuivat muutenkin vaikeilta. Avopuolisolleni homma oli paljon helpompaa, ja hän nautti saamastaan haasteesta. Parkourkeskuksen seinät kun olivat hänelle aivan liian helppoja. Tänne siis te, jotka olette jo vähän pidemmällä.  


Lopulta löysin oman paikkani. Salin perältä löytyi nimittäin tämä ihana sirkukselta tuttu keskiaikainen kidutusväline, eli toisin sanoen sivuspagaattilaite. Kuvasta näkee ehkä vähän huonosti, mutta laitteeseen istutaan siten, että nuo laitteen laidat jäävät jalkojen sisäsyrjän puolelle. Sen jälkeen väännetään rattia, jolloin laidat lähtevät vetämään jalkoja auki sivuspagaattiin. Tämä on mukava rento asento, kun ei tarvitse nojata käsiinsä tai pelätä, ettei pääse asennosta enää pois. Minä ainakin pelkään aina, etten enää pystykään nostamaan itseäni pois vaan rämähdän nenälleni lattialle. Tällä laitteella jalat voi kerätä rauhassa takaisin vääntämällä rattia toiseen suuntaan. 

Sellainen oli ensimmäinen toukokuun passini. Vielä kolme jäljellä, plus tämä huhtikuulta jäänyt, jonka saan tällä viikolla käyttää. Jippii!

sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Treeniviikko 20/2013

Maanantai:
Lepo

Tiistai:
Kuntosali (1 h 15 min)

Keskiviikko:
Aerial Yoga Lempeä (1 h)
Tankotanssi koreotreeniä (30 min)
Tankotanssi Pole 2/3 (1 h 15 min)

Torstai:
Boulderointi (1 h 30 min)
Tankotanssi Pole 2/3 (1 h 15 min)
Tankotanssi Pole 3 Flow (1 h)

Perjantai:
Tankotanssi koreotreeniä (1 h 15 min)

Lauantai:
Juoksu ExtremeRun Vantaa (2 h 9 min)

Sunnuntai:
Tankotanssi vapaat treenit (30 min)


Yhteensä: 11 h 39 min



On ollut ihan ok treeniviikko. Koreotreenipäivät ovat olleet aika laiskoja, samoin kuin tämän päivän vapaat treenit. Merkkasin treeniajasta vain puolet HeiaHeiaan, koska sen verran laiskaa treenaaminen oli. Nyt alkaa olla jo niin kuumat säät, että hiki tulee samantien. Tänään olin ollut palaverissa terassilla, joten olin hieronut itseni kokonaan aurinkorasvalla. Rasva ja tanko eivät ole ylimpiä ystäviä, joten esimerkiksi olkanousu muuttui nopeasti aika vaaralliseksi.

Tein ensimmäisen edistyskuvani ja valitsin tutkan alle jaden. Jadea on todella hauska tehdä, mutta se on upea ja kaunis liike vain silloin, kun sen saa piikkisuoraksi. Koska en saa spagaattia vielä pohjaan saakka lattialla, ei se tietenkään onnistu myöskään tangolla. Mutta on siinä edistystä tapahtunut viimevuotiseen verrattuna. Ja on tuo tämänpäivänen mielestäni parempi myös tammikuiseen verrattuna.

Välillä ärsyttää, kun suurin osa liikkeistä tarvitsee notkeutta näyttääkseen kauniilta, ja itse en veny kovinkaan paljon. Milloinkohan se venyttelymotivaatio iskee?

Extreme Run Vantaa 18.5.2013

Nyt tulee paljon kuvia, koska niin paljon hienoja otoksia eilisestä saatiin. Eilen oli tuo pitkään odottamani Extreme Run Vantaa. Viimevuotinen ERV oli ensimmäinen juoksutapahtumani, ja heti maaliin tullessani päätin, että seuraavana vuonna lähdetään uudestaan. Ja niin lähdin. Olin jo maksanut osallistumiseni, kun huomasin, että Lorna Jane -urheiluvaatemerkkiä maahantuova Lavli Oy on järjestänyt kisan, jonka voittaja pääsee juoksemaan Extreme Runin Lorna Jane -tiimissä ja tietysti heidän ihanissa vaatteissaan. Kilpailussa piti perustella, miksi sopisi tiimiin mukaan, ja kirjoittelinkin pitkän motivaatiokirjeen. Lisäksi piti valita lempibiisi 80-luvulta, joka minun kohdallani oli se viimeinen ratkaiseva tekijä, jolla voitin kilpailun. Biisini oli punkkariaikoinani paljon luukuttamani Billy Idolin Rebel Yell. 

Satu tekemässä meikkiä
Kisa-aamuna heräsin jo kuuden aikoihin, jotta ehdin kahdeksaksi Butik Helsinkiin stailattavaksi. Teemana oli kasari, koska Lorna Jane on perustettu Australiassa 80-luvulla. Ensin Butikin Saara taikoi minulle tuon upean kreppipehkon, jonka joukkoon luonnollisesti kuului kasarihenkinen hikipanta. Sen jälkeen Satu meikkasi minulle katu-uskottavat turkoosit silmämeikit ja poskiin tekstin Lorna Jane. Lopuksi Anna stailasi Lorna Janen trikoiden ja pinkin paidan päälle upean kasarityylin. Tuli mieleen vähän epäseksikkäämpi versio Eric Prydzin Call On Me -musiikkivideosta. 

Tästä puuttuu vielä vyö, joka lisättiin tuomaan särmää.
Lähdettiin sitten taksilla kohti kilpailupaikkaa, Hakunilan urheilupuistoa. Uskomatonta kyllä, vaikka puhuimme ensin "Hakunilasta", "Hakunilan urheilupuistosta" ja lopulta "Luotikuja 2, Vantaasta", niin löysimme kohta itsemme Helsingin Luotikujalta. Hienoa. Vähän ärsytti, mutta selvittiin kuitenkin lopulta perille saakka.

Koko tiimi stailattuna Butikin sohvalla
Ennen kisaa hengailimme Lorna Janen teltalla ja valmistauduimme lähtöön. Minulla oli ihan mahtava fiilis. Ilma oli lopulta sittenkin hyvä, vaikka hieman viileä. Juoksun aikana viileys oli kuitenkin vain plussaa. Päivälle oli ennustettu runsasta sadetta, joten onneksi näin. Eivät menneet hienot stailaukset sentään vielä ennen juoksua pilalle, koska radallahan niiden on vasta tarkoitus sotkeentua.

Vähän ennen lähtölaukausta. Takarivissä Jenny, Monna,
Saara, Anna ja Satu. Eturivissä Lavlin Asta ja minä.
Emme kauan ehtineet takareisiä venytellä, kun piti jo siirtyä lähtöpaikalle. Paikalla oli noin 4000 juoksijaa mitä erikoisimmissa vetimissä. Oli ihan mahtavaa katsoa sitä innokasta porukkaa. Kutsuin alussa tätä juoksutapahtumaksi, mutta oikeasti Extreme Run on paljon enemmän. Aika harva tulee juoksemaan Extreme Runia ajan takia. Eikä siinä mitään järkeä olisikaan, koska radat ja esteet muuttuvat jonkin verran vuosittain, joten ajatkaan eivät ole vertailukelpoisia. Lisäksi esteillä et voi ohittaa ketään, joten jos esteellä on 100 ihmistä odottamassa vuoroaan, niin siinä on sinunkin odotettava. Siksi Extreme Run on enemmän porukassa ja hyvällä meiningillä suoritettava tapahtuma.


Iloinen juoksija
Kun startti tuli, lähdettiin koko porukka juoksemaan yhdessä. Tai no, juoksemaan ja juoksemaan. Alun ruuhkassa pystyi lähinnä kävelemään. Yritettiin kuitenkin ohitella ojanpohjia myöten. Olimme etukäteen sopineet, että me, jotka juoksisimme kaksi kierrosta, lähtisimme jossain vaiheessa omaa vauhtiamme eteenpäin. Se "jossain vaiheessa" tuli todella nopeasti, koska ruuhkassa oli vaikea pitää koko porukka kasassa. Jatkoimme lenkkiä siis kolmistaan: minä, avopuolisoni ja Satu. Reitti oli tänä vuonna suunniteltu paremmin kuin viime vuonna, ja taisimme myös osua todella hyvään kohtaan, koska emme tänä vuonna joutuneet kovin paljon jonottamaan. Oikeastaan ainoastaan yhdelle esteelle (ryömittävät putket) jäimme kunnolla kiinni. Lempiesteeni oli Vantaanjoen ylitys. Kyllä siinä vaan on sitä kunnon extremeä.
Satu ja minä rengasesteellä
Vantaanjoen ylityksen lisäksi piti mm. taiteilla ison rengaskasan yli, kiivetä jättimäisiä Goljatin portaita, ryömiä todella ällöttävässä mutaliejussa (sitkeää lehmänlantamaista mutaa, yök), ylittää romuautoja, ryömiä putken läpi, kiivetä verkkoja pitkin, ylittää isoja heinäpaaleja ja betoniseiniä, jne.. Esteiden lisäksi rataan kuului todella paljon järkyttävän jyrkkiä mäkiä. En vain jaksanut juosta niitä ylös. Vauhti olisi ollut varmasti täysin sama, juoksin tai kävelin. Siksi ajattelin vähän säästellä itseäni ja mennä ne reilusti kävellen. Juoksu tuntui etenevän paljon nopeammin kuin Helsinki City Runissa, koska tämä oli yksinkertaisesti niin paljon hauskempaa. Jossain vaiheessa tosin juoksuradalla juostessa minut valtasi todella inhottava "ei, mä en ala" -tunne. Juoksurata toi liiaksi mieleen Helsinki City Runin tuskan ja meinasin jo luovuttaa ja juosta vain yhden kierroksen. Äkkiä tunne kuitenkin meni ohi, kun pääsimme pois juoksuradalta. Huh. 8 km olisi jäänyt minua henkilökohtaisesti harmittamaan. Kaikki tai ei mitään. Enkä nyt todellakaan tarkoita, etteikö jokainen yhdenkin kierroksen juossut olisi todellinen taistelija ja mitalinsa ansainnut. Päinvastoin, on mahtavaa, että on mahdollista juosta myös lyhyempi matka, koska kaikilla meillä on omat henkilökohtaiset tavoitteemme, eikä yksikään niistä ole toistaan huonompi. Oma tavoitteeni oli juosta 16 km ja suorittaa jokainen este, ja niin tein. Kaikki tyylillään, kuten tiimikaverimme Monna sanoi.

Voittajina maalissa Satun kanssa
Matkan varrella polviin ja lonkkiin alkoi jälleen sattua, ja juoksun jälkeen kävely tuntui hieman vaikealta. Tänä aamuna jalat tuntuvat kuitenkin ihan hyvältä. Maaliin tullessa oli tällä kertaa ihana voittajafiilis, toisin kuin Helsinki City Runissa, jossa vain hoin pääni sisällä "ei enää ikinä.." Vähän kyllä harmitti, että mudassa konttaamisen ja maaliin tulon välissä ei voinut missään, edes Vantaanjoessa, pestä käsiään. Maalissa sai makkaran, jogurtin ja Batteryn mutaisiin käsiinsä. Nam nam. Samoilla mutakäsillä sotkin myös vaihtovaatteeni yrittäessäni etsiä laukusta pyyhettä ja muovipussia, johon likaiset vaatteet nakkasin. Suihkuun oli niin pitkä jono, että päätin heittää alusvaatteisilleni ja puhdistautua ulkona jääkylmää vettä syöksevän vesitykin edessä. 

Myös avopuolisoni Mika juoksi kanssamme
Peseytymisen jälkeen Lavlin Asta tarjosi meille tiimiläisille siiderit ja istuimme hetken anniskelualueella. Nautin tunnelmasta ja ihanasta seurueestani. Aikani oli lopulta 2 h 9 min 33 s. Kuten aiemmin totesin, aika ei tässä kilpailussa kerro mitään, mutta päätin sen tähän kuitenkin laittaa. Oli nimittäin ihan hauska ajatella, että Helsinki City Runin 21 km sujahti nopeammin kuin Extreme Runin 16 km. Olen tainnut jo pariin otteeseen mainita, mutta Extreme Runissa 16 km ei tunnu läheskään niin pahalta, koska tapahtuma on niin hauska. Kaikki epäröivät siis rohkeasti mukaan ensi vuonna!



Tapahtuman jälkeen kiirehdimme avopuolisoni kanssa kotiin, jotta ehtisimme nähdä edes viimeisen erän Suomi-Ruotsi-jääkiekko-ottelusta. Sponsorikassista löytyneet sipsit sopivat hyvin kisastudioon naposteltavaksi. Valitettavasti Suomi hävisi, mutta onneksi tänään tulee vielä sitä pronssia, eikö vaan? Pelin jälkeen pääsin vihdoin peseytymään kunnolla ja lähdimme vielä avopuolisoni kanssa ulos istuskelemaan muutaman siiderin ja lonkeron kera, kuten viime vuonnakin. Ja kuten viime vuonnakin, oli pakko päästä ottamaan samanlainen perhoskuva, jotta voin kivasti laittaa ne vierekkäin. Samalla näkee perhoseni kehityksen. Viime vuonna se oli vielä ollut tuollainen polvitaiveperhonen lähempänä tankoa. Tänä vuonna se on jo reilusti irti tangosta ja koko säärellä. Venyvyys tosin kärsi valitsemieni tiukkojen farkkujen takia. 

Sellainen ihana tapahtuma oli se! Olen erittäin tyytyväinen, vaikka muutaman parannuksen aiheenkin keksin. Onneksi pikkujutut eivät minua haittaa, ja olen varma, että ensi vuonna järjestelyjä on vielä entsisestään parannettu. Olivathan järjestäjät tehneet jo huimaa parannusta viime vuoteenkin. 

Tässä vielä linkit muiden bloggaavien Lorna Jane -tiimiläisten ERV-teksteihin:

Ja tässä myös avopuolisoni teksti aiheesta:

perjantai 17. toukokuuta 2013

Pole jamit 11.5.2013

Vertical Clubin ihanat pole jamit olivat jo viime viikonloppuna, mutta koska sain sieltä pari kivaa kuvaa, kirjoitan niistä vielä nyt. Pole jamit ovat tankoilijoiden illanvietto treenien merkeissä. Ohjelmana jameissa on vapaata treeniä, hengailua ja herkuttelua. Vertical Clubilla avoinna oli sekä tanko- että rengassali. Tarjolla olisi ollut myös InBody-kehonkoostumusmittausta, mutta tässä kuussa rahat ovat niin vähissä, että oli pakko jättää väliin. Onneksi UniSport tarjoaa näitä samoja mittauksia samaan hintaan aina pari kertaa kaudessa, niin ehdin kyllä vielä käydä. 


Rengaspuolella kävin sen verran, että näytin siskolleni joitakin liikkeitä treenattavaksi. Hän halusi oppia venyvyysliikkeitä, joita minä rautakankena en kyllä ihan mahdottoman paljon pystynyt tarjoamaan. Tässä on kuitenkin yksi liike, jossa jopa minä saatan näyttää venyvältä - ainakin "maallikon" silmin. Tykkään tuosta liikkeestä siksi, että siinä myös _tunnen_ olevani venyvä. Kuvattaessa myös _tunsin_ ojentavani yläjalan nilkan äärimmilleen, haha.

Päättömät tytöt taustalla, heh.
Tankopuolella treenasin paljon uusia juttuja. Tätä yllä olevaa liikettä olen kerran tehnyt jollain tunnilla, mutta sen jälkeen se on jäänyt unholaan. Jos olisin vielä venyvä, liike näyttäisi todella kauniilta. Tuossa ollaan pääasiassa kyynärtaipeen varassa, joten se on myös aika jännä. Pitäisi treenata lisää noita arkojen paikkojen (kyynärvarsi, kainalo..) pitoja, etteivät ne enää sattuisi niin paljon. 

Banana split
Jossain aiemmassa postauksessa kerroin eräästä kohtuullisen helposta liikkeestä, joka ei ärsyttävästi minulta suju yhtään, lähinnä olemattoman jalkapohjapidon takia. No, tässä on nyt se liike. Se vaatii kyllä edelleen huolellisen jalan kuivaamisen ja Dry Handsin levityksen, jotka eivät välttämättä joka päivä auta. Mutta joinain päivinä, kun olosuhteet ovat suotuisat, pystyn nykyään tuon liikkeen tekemään. Jalkapohjapito on ehdottoman tärkeä, koska tähän mennään asettamalla kädet ja alajalan jalkapohja tangolle, työntämällä siitä vähän niinkuin ilmassa olevaan spagaattiin (lattian suuntaisesti) ja kippaamalla siitä pää alas ja jalka ylös tangolle. Yleensä minulla on jo tässä vaakatason spagaattiin työntämisen kohdalla jalkapohja lipsahtanut pois tangolta.

Kolmen tunnin treenaamisen jälkeen meidät heitettiin vihdoin ulos. Olin todella tyytyväinen tehokkaaseen pitkään treeniin. Lisää tällaisia jameja!

torstai 16. toukokuuta 2013

Pole Debut -video

Noniin, videot Pole Debutista on vihdoin YouTubessa, joten tässä pitemmittä puheitta oma videoni näytille. 


Heti suorituksen jälkeen olin todella tyytyväinen vetooni. Virheitä ei tapahtunut ja olin itsevarmempi kuin koskaan. Nyt jälkikäteen videota tuhat kertaa analysoidessa alkaa suoritus tuntumaan jo vähän huonommalta, mutta se on luultavasti ihan yleistä. Tämä oli kuitenkin paras, mihin ensimmäisessä kisassani, ensimmäisessä esiintymisessäni ja ensimmäisessä itsetekemässäni koreografiassa pystyin. 

Koreografianihan valmistui edellisenä iltana, ja nyt tuntuu, että siinä olisi pitänyt olla vaikeampia temppuja. Halusin kuitenkin mieluummin tehdä puhtaan ja hallitun koreografian kuin kömpelön mutta vaikean. Noissa kävelyissä näytän vähän eksyneeltä. No, olin ihan oikeasti eksyksissä, haha. Paikassa oli niin pimeää, etten aina tiennyt, missä suunnassa olen. Varsinkin kaikenlaisen pyörimisen jälkeen meni hetki hahmottaa, mihin suuntaan pitäisi lähteä. Videolla ei näy esityksen jälkeistä sekoiluani, kun lähdin kävelemään pois päin lavalta, kun piti mennä kumartamaan tuomareiden suuntaan. Näytti varmaankin siltä, että olisin ollut jo lähdössä pois, kunnes muistin, että pitää kumartaakin. Oikesti olin siis vain täysin sekaisin suunnista pimeässä salissa. Kilpakumppanit valittivat onneksi samaa, niin en tuntenut oloani ihan hölmöksi. 

Kaikki saivat kuitenkin mitalit kaulaan, joten pois lähdettiin voittajina. Minä ainakin olin voittanut itseni. Huhhuh, olen esiintynyt julkisesti tangolla. Yksin! Hyvä minä!

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Treeniviikko 19/2013

Maanantai:
Lepo

Tiistai:
Käsinseisonta (1 h 30 min)

Keskiviikko:
Kuntosali (1 h 9 min)

Torstai:
Tanssi (1 h 40 min)
Tankotanssi Pole 2/3 (1 h 15 min)
Tankotanssi Pole 3 Flow (1 h 20 min)

Perjantai:
Kuntosali (30 min)

Lauantai:
Tankotanssi Pole jamit (3 h)

Sunnuntai:
Tankotanssi koreotreeniä (1 h 30 min)


Yhteensä: 11 h 54 min


Torstaina tankotanssiopettajani luuli, että pelleilen demonstroidessani, kuinka paljon saan nostettua jalkaani tuossa yllä olevan kuvan asennossa. Jos otan kädellä kiinni jalasta ja koitan nostaa, matka tyssää heti alkuunsa. Tästä epäkohdasta harmistuneena päätin ruveta pikkuhiljaa venyttelemään myös selkää ja hartioita. Kaikenlaiset yläkropan venymistä vaativat liikkeet ovat minulle ihan mahdottomia. En ole ihan varma, mikä kohta siellä ottaa kiinni, mutta veikkaan olkapäitä ja hartioita. Koska en tosiaan saa kädelläni vedettyä jalkaa ollenkaan ylöspäin, otin avuksi kylpytakin nauhan. Toimii. Kuvassa näkyy tämänhetkinen maksimi, ja toivon, että pian voi ladata viereen jo uudet edistymiskuvat. Hittolainen, kyllä se sieltä vielä tulee! Nyt vain pitää muistaa ahkerasti venytellä.

Muuten ihan ok treeniviikko. En vielä päässyt kokeilemaan uutta treeniohjelmaa, jonka avopuolisoni minulle teki. Haluan ensin käydä liikkeet yhdessä hänen kanssaan läpi, etten tee mitään ihan väärin ja nolosti. Kiva saada vähän päivitystä, vaikka jotkut suosikkiliikkeistäni jäävätkin pois, yhyy. 

lauantai 11. toukokuuta 2013

Hullu treeni-into

Nyt tulee taas jonkinlaista ajatuksen flowta. Välillä on tuntunut, etten kehtaa kirjoittaa, jos ei ole mitään kunnon punaista lankaa tekstille, mutta toisaalta, onhan tämä minun ihan oma julkinen päiväkirja, niin ehkä saan kirjoittaa mitä vaan. 

Tällä viikolla en ole hirveästi päässyt tangolle, vaikka hinku olisi kova. Olen tänään jo neljättä päivää tällä viikolla töissä, ja tiistaina olin koko päivän Elintarvikepäivillä. Torstaina oli kuitenkin aika ihanat treenit. Pole 2/3:lla tehtiin kivoja ja joitakin minulle uusiakin juttuja. Teemana oli selkeästi "mustelmia kaikille", koska treenasimme pyörähdyksiä, joissa pito on ikävissä aroissa paikoissa kuten kyynärtaipeella ja kainalolla. On kuitenkin kiva treenata niitä välillä tunneilla, koska vapaaehtoisesti niitä ei tule tehtyä juuri sen älyttömän kivun takia. Ilmeisesti siihenkin tottuu. Ehkä. Jos tekee paljon. Ja säännöllisesti.

2/3:n jälkeen jatkoin suoraan Pole 3 Flow -tunnille, jonka piti eri opettaja kuin normaalisti. Tunti oli ihan mahtava, koska koreografia oli tarpeeksi helppo, jotta sitä pystyi oikeasti fiilistellä ja hakea sitä flowta. Tanssiminen on ihanaa; haluan lisää tällaista! Koska minulla ei ole varaa enää tankotanssin ja sirkustuntien päälle ottaa mitään muuta kausimaksua, toivon aina kovasti tanssillisia tunteja tankokoulullemme. Yllättävää kyllä, tankotanssissa treenataan aika vähän tanssia.

Kuva: Tuula Ylikorpi
Ennen näitä tankotunteja meillä oli vielä speksiläisten tanssitreenit. Oma tanssitaustani sisältää pelkästään hiphopia, joten oli ihanaa päästä tanssimaan jazz-tanssijan tekemää koreografiaa. (En kyllä valitettavasti erota toisistaan näitä klassisempia tanssilajeja, joten koreografia saattoi olla jotain muutakin, mutta kivaa ja kaunista kuitenkin!) Kiva päästä pitkästä aikaa treenailemaan tanssia myös ilman tankoa.

Treenausinto on kova. Pole Debutista sain ihan uudenlaista kipinää erilaisten esitysten ja kisavetojen tekoon. Tuomareiden palautteet kisasta tulivat muuten eilen. En kyllä niistä tullut hullua hurskaammaksi, mutta tuomaristo koostuikin lähinnä ihmisistä, joilla ei ole kokemusta tuomaroinnista eikä tangolla esiintymisestä saati kisaamisesta. (Tai no itseasiassa en vieläkään tiedä, keitä tuomaristossa edes oli. Nimet mainittiin jossain puolessa välissä iltaa, mutta en niitä siinä jännityksessä osannut painaa mieleen. Ehkä heillä jotain kokemusta olikin, muttei ainakaan siinä määrin, että näissä pienissä tankopiireissä nimet minulle sanoisi mitään. Suomi on kuitenkin tankoilumaana vielä aika pieni, joten aika hyvin kaikki kisailevat tiedetään.) Yksi hyvä/rakentava palaute kuitenkin oli, ja se oli esiintymisestä. Sanottiin, ettei minulla ollut minkäänlaista kontaktia tuomaristoon tai yleisöön. Jäi hieman mietityttämään, minkälaista kontaktia esiintyessä sitten pitäisi olla. Katsekontaktia tuomaristoon otin kuitenkin aina sopivissa kohdissa. Minkälaista muuta kontaktia voi ottaa? Haluan kehittyä esiintyjänä, joten täytyy yrittää kysellä konkareilta, miten tässä asiassa voisi petrata. 

Kuva: Tuula Ylikorpi
Seuraavaksi treenataan sitten Vertical Clubin kevätkauden päätöstä ja Varsovan Pole Dance Cuppia varten. Tulisipa Suomeen (ja vaikka ihan Helsinkiin) lisää tapahtumia. Syksylle ei ole vielä odotettavissa mitään esiintymistä. Pole Artiin en iiiihan vielä taida olla valmis, haha. 

Salilla olen ehtinyt käymään kaksi kertaa tällä viikolla. Eilen tosin oli vain pikainen 30 minuutin tehotreeni. En ole vähään aikaan ehtinyt käymään salilla, ja paluu käsipainojen ääreen olikin aika musertava. Otin käteeni pienemmät painot kuin aiemmin enkä siltikään jaksanut tehdä yhtä paljon toistoja. Höh. Voi tietysti olla mahdollista, että puolen yön aikaan ei puhtia riitä ihan niin paljon kuin aamulla hyvän aamiaisen jälkeen, mutta todennäköisemmin treenaamattomuus vain näkyy. Tangolla olen kuitenkin ihan täysissä voimissani, joten täytyy olla eri lihakset käytössä. Ehkä ne tulokset vielä nousevat uudelleen.

Tasan viikon päästä on muuten Extreme Run Vantaa. Jes jes jes. Se oli viime vuonna niin hauska tapahtuma. Tänä vuonna juoksen ERV:n Lorna Jane -vaatemerkin tiimissä. Meidät stailataan 80-luvulla perustetun Lorna Janen kunniaksi kunnon kasarityyliin. Eli jos näkyy krepattu punapää törkeissä kasarikuteissa ja LJ poskessa, niin saa tulla moikkaamaan. Voitin tosiaan kilpailun, jossa pääsi mukaan tiimiin ja sai lisäksi juoksuasun. Valmiiksi valittujen juoksutrikoiden ja paidan lisäksi sain itse valita sopivan urheilutopin. (Tai maahantuoja kutsuu urheiluliiveiksi, mutta kyseessä on siis ihan pelkästäänkin toimiva toppi.) Löysin todella ihanan topin, mutta sitä oli vain yksi kappale jäljellä. Toivottavasti saan sen itselleni, koska se sopisi ihanasti kilpailuasuksi Puolaan. Jee jee. 

maanantai 6. toukokuuta 2013

Treenimusaa osa 2

Tein Helsinki City Runia varten itselleni parin tunnin soittolistan Spotify:hin. Lisäsin mukaan sekä kunnon bilebiisejä nostattamaan juoksufiilistä että omia lempibiisejäni tuomaan hyvää oloa. Joidenkin biisien sanat osuivat juuri sopivaan hetkeen ja joissakin biiseissä oli älyttömän tsemppaava melodia. Jaan tähän muutamat parhaat:

Blackmill - The Drift
Spotify-linkki


Jaoin tämän biisin jo edellisessäkin treenimusa-postauksessa, mutta se on vain niin hyvä. The Drift sai kunnian olla ensimmäinen biisi.

Swedish House Mafia - Greyhound
Spotify-linkki


Etenkin biisin puolesta välistä lähtevä lennokkaampi osuus toi hurjaa nostetta juoksuun. Muuten biisi on aikalailla taustamusiikkia, mutta tempoltaan sopiva juoksuun.

Feng Shui - Fluo
Spotify-linkki


Olen ruvennut tykkäämään tästä biisistä aika paljon, ja Fluo onkin usein soinut taustalla treenatessa. Tämä soi stadionilla, kun olin kävelemässä kohti aloituspaikkaa, ja nostatti tunnelmaa jo silloin. Jes jes jes.

Madonna - Die Another Day
Spotify-linkki


Die Another Day soi joskus puolen matkan jälkeen, jolloin rupesin jo tuskastumaan juoksuun. Alkoi kuitenkin naurattaa, kun lauleskelin mielessäni "I guess I'll die another day.." kuin suurempikin taistelu hengestäni olisi kyseessä.

Alina Devecerski - Maraton
Spotify-linkki


Tästä biisistä mainitsinkin jo eilen. Sopi hyvin tunnelmaan sanoituksensa takia. Jo, vi ska springa, springa, springa..

Ruudolf - Leijonakuningas-laulu
Spotify-linkki


Leijonakuningas-laulun olin ottanut juoksulistalleni ihan sen sisältämien tunneyhtymien takia. Kun kuulen tämän biisin, hyvän olon tunne valtaa minut ja ajattelen sitä onnellista hetkeä, kun kuulin tämän biisin ensimmäistä kertaa. Ja onhan tässä muutenkin hyvä meininki: Ja kun ne kysyy, et kuka mä oon, mä katon niit silmiin ja kerron niille. Mä oon tähdet taivaalla. Mä oon vuori korkeella. Joo, mä tiedän, mä oon suomenmestari. 

Ice Cube (feat. Mack 10 & Ms. Toi) - You Can Do It 
Spotify-linkki


Ja olihan sitä pakko pistää yksi kliseinen "You can do it!" -biisi. You can do it, put your back into it. I can do it, put your ass into it. 


Kunniamaininnan saavat vielä seuraavat yksittäiset sanoitukset, jotka hyvällä tavalla särähtivät korvaan siinä juostessa:

Lady Gaga - Highway Unicorn (Road To Love)
"We can be strong, we can be strong, out on this lonely road, on the road to love. We can be strong, we can be strong, follow that unicorn on the road to love." 

Haloo Helsinki! - Vieri Vesi Vieri
"Varmaa, mikäpä täällä olis varmaa, paitsi se että pitää jatkaa, vaikka se tuntuis vaikealta."


sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Helsinki City Run

No huhhuh, enpä olisi uskonut, että se päivä nähdään, kun Saija juoksee puolimaratonin. Se nyt kuitenkin tapahtui eilen. Uu jee, mikä voittajafiilis! 

Valmistautuminen jäi minulla todella vähäiseksi. Kerkesin juosta tänä vuonna kuusi lenkkiä ennen puolimaratonille osallistumista. Ajankohta oli vähän huono, koska tankotanssikisani olivat 27.4. ja keskityin tietysti enemmän niihin. Juokseminen jäi taka-alalle ja olisikohan jopa viisi kuudesta lenkistäni tapahtunut työvuoron jälkeen klo 22.30 juoksumatolla. Tuohon kellonaikaan juoksen mieluummin sisätiloissa, enkä varmasti olisi enää jaksanut ulos lähteäkään, jos olisin ensin kotona käynyt. Onni on siis olla liikuntakeskuksessa töissä. Juoksua edeltävänä päivänä sai onneksi hyvän syyn käydä sushilla. Täytyyhän hiilihydraattivarastot olla täynnä. Siinäpä minun valmistautumiseni oikeastaan olikin. 

Ennen juoksua en kertaakaan jännittänyt, mutta olin kyllä hieman huolissani paikkojen ehjänä pysymisestä. Sain viime vuonna rasitusvamman polveeni ollessani kertausharjoituksissa 25 km marssilla ja pelkäsin, että nyt saattaisi käydä samoin. Mieltä rauhoitti kuitenkin ajatus, että nyt saisin juosta kunnon juoksukengissä ja hyvällä tasaisella maalla. Edellinen rasitusvamma johtui todennäköisesti siitä, etten ollut tottunut kävelemään varsikengillä (=maiharit), minkä lisäksi maasto oli osittain hieman hankalaa. Eikä siinä rasitusvammassakaan muuta, mutta kun en kestä treenitaukoja. 

Minä ja avopuoliso ennen juoksua
Lähdimme Olympiastadionille yhdessä avopuolisoni M:n kanssa. M:n tavoiteaika oli paljon kovempi kuin minun, joten hänen lähtönsä oli 15.10 ja minun vasta 15.45. Niinpä kävin saattamassa hänet matkoihinsa ja palasin vielä hetkeksi fiilistelemään stadionin tunnelmaa. Parikymmentä minuuttia ennen lähtöä menin joukon jatkoksi lähtöpaikalle. Menin joukon keskivaiheille, vaikka mietin vähän, pitäisikö suosiolla jättäytyä loppupäähän. Lähtölaskenta huudettiin yhteen ääneen ja sitten se oli menoa. Mietin vielä hetken, mitä hittoa olin lähtenyt tekemään. Hyvä kuitenkin, etten ihan loppupäähän jäänyt, koska jouduin heti alkuun ohittelemaan paljon. Jos jossain kohdassa olisin voinut suoriutua paremmin, niin juuri tässä alussa. Lähdin vähän ujosti massan mukana, vaikka huomasin, että vauhti oli ihan liian hiljainen. Ajattelin hölmösti, ettei ohittelu olisi reilun hengen mukaista, kunnes vasta tajusin, että pyh, tässähän pitää mennä juuri sitä omaa vauhtiaan, kunhan ei estä muiden kulkua. 

Ensimmäinen puolituntinen meni oikeastaan aika mukavasti ja kevyesti. Ympärillä paljon iloisia juoksijoita, tien varsilla innokkaita kannustajia, korvanapeissa hyvää musiikkia ja aivan mahtava sää. Spotifyn shuffle-toiminto laittoi heti alkuvaiheessa juoksufiilistä nostattavan biisin; Alina Devecerski -Maraton.

"Fortsätt på nu
Aldrig stanna
Våga känna hjärtat banka
Släppt allting
Det ordnar sig
Gå din egen väg

Blodet rusar
Pulsen skenar
Vägrar bli den som förlorar
Inte fega, inte nu
Stanna på din väg

...

Jo, vi ska springa, springa, springa
Måste kriga, kriga, kriga
Och inte stanna, stanna, stanna, stanna
Vi tar en maraton
Springa, springa, springa
Måste kriga, kriga, kriga
Vi ska svettas med varandra, skrika
Vi tar en maraton!"

Teki mieli laulaa mukana. Ensimmäinen ongelma ilmaantui n. 7 km kohdalla. Kylkeä alkoi pistää ikävästi. Koitin kuitenkin pitää vauhtia yllä ja hengittää syvään. Jonkun aikaa yritin kestää, mutta koska kipu ei hävinnyt, päätin hetken aikaa kävellä. Kävely auttoi lähes välittömästi, kun sain hengitystäni hieman tasattua. Onneksi siis tajusin hidastaa kunnolla, koska kipu olisi ennen pitkää kuitenkin hidastanut vauhtiani. 10 kilometrin kohdalla katsoin kelloa ja ilahduin, kun aikaa oli mennyt alle tunti. 10,5 km kohdalla otettiin väliaika, joka oli minulla 1 h 1 min 2 s. Vauhtini oli siis puolimatkaan asti ollut keskimäärin 10,3 km/h. Olen siihen erittäin tyytyväinen. Se ei olisi kuitenkaan ihan riittänyt alle kahden tunnin aikaan. Kaksi tuntia oli maaginen aika, jonka alittaessani avopuolisoni olisi tarjonnut minulle illallisen ravintolassa. Hah, nyt muuten muistin, että alle 2 h 10 min ajalla avopuolisoni lupasi minulle hieronnan, mutta enpä ole vielä tajunnut sitä lunastaa. 

Puolen välin jälkeen matka alkoikin olla jo pelkkää tuskaa. Tienvarsien kannustajat tavallaan toivat puhtia, mutta tavallaan toivoin, ettei kukaan olisi näkemässä tuskaisia ilmeitäni. Kilometri toisensa perään tuntui pidemmältä kuin edellinen. Välillä itketti ja suorastaan ketutti, mutta kertaakaan en ajatellut, että keskeyttäisin. Ajattelin, että menen sitten loppumatkan vaikka kävellen, mutta maaliin asti mennään. 20 kilometrin kohdalla olimme jo ihan stadionin vieressä. Nopeutin hieman juoksuani, koska ajattelin, että sehän on enää vain 6-7 minuuttia. Eihän se ole mitään parin tunnin jälkeen. Viimeinen kilometri oli mielessäni ehdottomasti pisin. Reitti meni todella ärsyttävästi ihan stadionin vierestä, mikä horjutti pahasti taistelutahtoa. Maali oli niiiin lähellä, mutta silti niin kaukana. Tsemppasin kuitenkin hurjasti. Kunnes kaarteen takaa ilmestyi ylämäki. Mitenhän kuvailin sitä tunnetta avopuolisolleni.. Jotenkin, että epätoivon verho valui päälleni. Oli pakko vaihtaa kävelyyn. Kävelin hetken epätoivoissani, kunnes takaa tuleva tyttö koputti olkapäälle ja tsemppasi jatkamaan. Ilahduin niin paljon, että jatkoin juoksua. Ihana urheiluhenki tällä tytöllä. Kiitos tsempeistä, jos satut tätä lukemaan!  Haaveilin, että olisin jaksanut vetää vielä loppukirin stadionilla, mutta jouduin käyttämään viimeiset voimat ihan vaan maaliin asti pääsemiseen. 

Maalissa!
Vihdoin ylitin maaliviivan ajassa 2 h 7 min 32 s. Tuntui, että pyörryn ihan kohta. Näin maalissa yhden opiskelukaverin ja höpöttelin hetken hänen kanssaan. Ensimmäiset fiilikset maaliin tulon jälkeen olivat, etten enää ikinä lähde uudestaan puolimaratonille. Juoksun jälkeen sai mitalin ja vähän evästä, joista suurin osa tosin säästyi kotiin. Avopuolisoni isä oli odottamassa meitä auton kanssa, joten lähdimme enempiä ihmettelemättä autokyydillä kotiin ja suihkun kautta kaverini tupareihin. Kaverini oli onneksi laittanut kaikenlaista herkkua, joita ahmin hyvällä ruokahalulla. Väsy iski jo aikaisin ja oma sänky tuntui ihanalta. Onneksi kaverinikaan ei ollut innokkaana lähdössä baariin, niin ei tarvinnut potea huonoa omatuntoa kotiin lähtemisestä.

Vähän statistiikkaa:
Omassa sarjassani (Naiset yleinen) sijoitukseni oli 1318 / 3182. (10,5 km väliajalla 885 / 3203.)
Kaikista naisista sijoitukseni oli 2435 / 6084. (10,5 km väliajalla 1630 / 6122.)

Voinko vielä kerran sanoa, että olen todella ylpeä itsestäni? Lonkat, polvet ja nilkat alkavat jo pikkuhiljaa toimia, mutta vieläkin painaa väsymys. Jee, olen juossut puolimaratonin!

Lue myös avopuolisoni mietteet Helsinki City Runista tästä. Hän veti huikean alle puolentoista tunnin ajan. 

Treeniviikko 18/2013

Maanantai:
Lepo

Tiistai:
Käsinseisonta (1 h 40 min)
Tankotanssi (2 h)

Keskiviikko:
Kävely (56 min)

Torstai:
Tankotanssi Pole 2/3 (1 h 15 min)
Tankotanssi Pole 3 Flow (1 h 15 min)

Perjantai:
Lepo

Lauantai:
Juoksu Helsinki City Run 21,1 km, 6:03/km (2 h 7 min 32 s)

Sunnuntai:
Lepo


Yhteensä: 9 h 13 min

Käsinseisontatreeneissä vappuaattona

Uskallan jo merkata tämän päivän lepopäiväksi, koska ei tunnu yhtään siltä, että haluaisin tänään tehdä mitään urheilullista. Tietysti joku palauttava kävelylenkki voisi olla ihan ok. Tällä hetkellä eilinen puolimaratoni tuntuu kuitenkin lonkissa, polvissa ja nilkoissa. Tulen sitten muokkailemaan, jos vielä jotain päätän tehdä. Työvuoron jälkeen saattaisi kyllä kiinnostaa jäädä salille tekemään ylävartalotreeniä. Jos juoksutreeni on jäänyt vähän (tanko)tanssitreenien varjoon, niin salitreeni on jäänyt ihan kokonaan paitsioon.

Eipä tästä viikosta enää kauheasti lisää sanottavaa löydy. Tiistain vapputreeni oli ihan parasta, niin kuin ehdin jo hehkuttaa. Samoin torstain tankotanssitreenit. Eilinen puolimaratoni oli hirveää tuskaa, mutta tällä hetkellä olen todella ylpeä itsestäni. Minä, juoksun vihaaja, taistelin läpi 21,1 km. Ajattelin juostessa ja heti juoksun jälkeen, että en enää ikinä lähde puolimaratonille, mutta nyt kun aika alkaa jo pikkuhiljaa kultaamaan muistoja, saatan olla varovaisen kiinnostunut yrittämään ensi vuonna alle kahden tunnin aikaa. Ei tietenkään saisi kertoa tätä julkisesti, koska nyt avopuolisoni innostuu liikaa, ja joudun vielä oikeasti ensi vuonnakin juoksemaan. Eih!

perjantai 3. toukokuuta 2013

Ai nytkö juostaan?

Oijoi, huomenna pitäisi lähteä juoksemaan 21 kilometrin Helsinki City Run. En ole juurikaan ehtinyt treenata juoksua, koska talvella en vain saa itseäni lenkille ja hyvien säiden saapuessa treenasinkin jo hulluna muita tapahtumia varten. Vähän siis jännittää, pääsenkö edes maaliin asti. Mutta lähdetään nyt kuitenkin yrittämään sisun, adrenaliinin ja hyvän fiiliksen voimalla. Peruskunto on kuitenkin ihan kohdillaan. Hieman pelkään myös, että treenaamattomuuttani rikon jonkun paikan, kun yhtäkkiä lähden repäisemään. En todellakaan halua treenitaukoa juuri, kun luentojen ja tenttien loppuminen antaisi reilusti lisää aikaa treenille. No, peukut pystyssä! Pitäisi vielä jaksaa vääntää parin tunnin juoksusoittolista, etten tylsisty matkalla. 

Eiliset tuplatreenit olivat ihan mahtavat. Opin uusia juttuja ja treeneissä oli kivaa. Uusien temppujen opettelu oli lisäksi erityisen kivaa, koska olen niin pitkään tahkonnut vain sitä yhtä ja samaa koreografiaa tuttuine temppuineen. Kuten ehkä joka treeneissä lähiaikoina, päätin taas alkaa venytellä enemmän. Nyt hei ihan oikeasti pitäisi tsempata. Vähän venyttelyä joka päivälle. Toimi, höhlä!

Treenien jälkeen odotti sähköpostissa kuitenkin jotain vielä kivempaa. Viestissä kerrottiin, että olin voittanut Lorna Jane Finlandin Extreme Run -kisan, jonka palkintona oli osallistuminen Extreme Runiin sekä n. 200 € arvoiset Lorna Janen juoksuvaatteet. Jee! Uusia treenivaatteita! Merkin maahatuoja on Lavli Oy, jonka verkkokaupasta tuotteita voi ostaa. Lisäksi ostoksille voi päästä pop up shopeissa. Lisätietoa näistä löytyy esimerkiksi Lorna Janen Facebook-sivulta. Näin siis pääsen juoksemaan Extreme Runin kasarihengessä Lorna Janen kuteissa. Kisan teemana kun oli 80-luku, koska silloin (vuonna -89) Lorna Jane Australiassa perustettiin. Hitsi, en oikeasti malta odottaa, että saan päälleni uudet värikkäät treenivaatteet. Kuinka pitkään olenkaan marmattanut, kun aina joutuu treenaamaan samoissa kuteissa, ja ai että, jos vaatteet sattuvat olemaan pesussa. Voitto tuli siis todellakin tarpeeseen. 


No, sitten odottelemaan kauhulla ja innolla huomista. HCR:n jälkeen tuo 16 km Extreme Runissa ei varmaankaan tunnu enää missään. ;)

torstai 2. toukokuuta 2013

Vappu sujuu myös treenatessa

Jos ihmetyttää, miksen jo kirjoita Pole Debutista enemmän, niin ajattelin odottaa, että videot tulevat Youtubeen, jotta voin linkittää omani tähän. Alkuviikosta niiden piti tulla. Kohta unohtuu jo fiilikset, kun suuntaan ajatukseni kohti seuraavia kisoja. ;)

Mutta! Kuten jo aiemmin blogissa kirjoitin, tajusin jokin aika sitten, että vappuna ei välttämättä olekaan pakko ryypätä. Onneksi kaksi muutakin ihmistä oli tullut samaan päätelmään, ja sain viettää alkoholittoman vapun avopuolisoni ja yhden opiskelukaverini kanssa. Minulla oli ihan hauskaa karnevaalitunnelmissa, serpentiiniä yllä ja värikästä meikkiä naamassa. Hetkittäin tunsin jopa olevani hieman hiprakassa, vaikka en juonut tippaakaan alkoholia. Ehkä kevät, haalarit ja vappumeininki tekevät sen. Päivän vietimme kaupungilla muiden opiskelijakavereiden kanssa, kuudelta katsoimme Mantan lakituksen ja sen jälkeen minä suuntasin Circus Helsingille treenaamaan.

Jotain vanhaa ja helppoa: Vesimies
Sirkuksella oli aika hiljaista. Meitä oli käsinseisontatunnilla loppujen lopuksi neljä. Treeni ei kyllä muuttunut yhtään huonommaksi. Päin vastoin, oli jopa ehkä hauskempaa. Alkulämppien jälkeen teimme käsinseisontaa painot jaloissa. Se oli aluksi hieman pelottavaa, mutta lopulta todella hauskaa. Painot tekivät sen, että painopiste liikkui todella hitaasti, ja tasapainoa pystyi korjaamaan helpommin. Teimme myös puolivoltteja, mikä oli minulle ihan uutta ja jännittävää. Rupesivat ne kuitenkin sujumaan aika hyvin jo vähän ajan kuluttua. Treeni oli jälleen raskas mutta ihana.

Vielä vaiheessa: Russian split
Käsinseisontatreenien jälkeen menin vielä tankotreenailemaan. Tangolla treenailtiinkin sitten lähes puoleen yöhön asti. Koska kisat ovat ohi, päätin treenata jotain uutta. Haastoin itseni treenaamaan kaikkia inhottavia liikkeitä, joiden treenaamista olen välttänyt niiden aiheuttaman kivun tai jonkun muun syyn takia. Yläpuolella olevassa kuvassa näkyy, missä vaiheessa russian splittini on tällä hetkellä. Tuota liikettä en ole koskaan treenannut oma-aloitteisesti, koska en taivu spagaattiin ja siksi olen päättänyt, että se näyttää minun tekemänä rumalta eikä siis kannata edes yrittää. No, kyllähän se ihan oikeasti näyttää rumalta, mutta ei se ainakaan treenaamatta (ja venyttelemättä!) parane. Mutta tuossa kuvassa näkyy jo edistystä viime kertaan, kun russian splittiä kokeilin. Silloin sain yläjalkani vain juuri ja juuri tangon tuolle puolelle. Eli hyvä minä!

Jotain, minkä olen aiemmin osannut, mutten enää: Yogini
Tämä liike sitten vain sattuu niin pirusti, että jo kipu estää oikeaan asentoon pääsemistä. Harmittaa, koska olen tuon liikkeen aiemmin osannut, mutta nyt en enää jostain syystä osaa. Tarkoitus olisi tuosta eteenpäin vielä irrottaa toinenkin käsi tangolta ja siirtää se samalla tavalla nilkalle. Ilmeestäkin näkee, että tuskaa on, mutta pakko oli yrittää saada se onnistumaan. Onnistuin kerran irrottamaan molemmat kädet, mutta ei sekään mikään mallisuoritus ollut. Kyllä se sieltä vielä tulee!

Treenasin myös allegraa, joka sekin sattuu niin paljon, etten ikinä treenaa sitä oma-aloitteisesti. En myöskään taivu selästä niin paljon, että saisin sen onnistumaan. Onnistumisen tunteita ei siis vapputreenissä ollut, mutta oli minulla silti hauskaa. Kun treenaa keskiyöhön hyvässä seurassa, mitä muuta voi olla kuin hauskaa?

Ai niin, meinasin taas unohtaa! Sain New Blog Love -tunnustuksen Heliltä. Heli pitää blogia Helin elämää. New Blog Love on siis tunnustus uusille blogeille, joihin tunnustuksen antaja on tykästynyt. Heli harrastaa myös tankotanssia, josta joskus kirjoittaa blogissaan, mutta kirjoittaa myös paljon muusta. Kiitos Heli!

Minun pitäisi nyt linkittää vielä viisi uutta blogia, joihin olen tykästynyt, mutta taidan tehdä sen myöhemmin. Nyt en keksi tähän hätään muita uusia blogeja kuin avopuolisoni Mikan treeniblogin. Mika kirjoittaa kuntosaliharjoittelustaan ja lisää usein myös videoita treeneistään.