lauantai 20. huhtikuuta 2013

Ruokaa, ruokaa

En ole mikään älytön Youtube-fanittaja, mutta yhtä Youtube-bloggaajaa seuraan säännöllisesti, ja se on Jenna Marbles. Hänen videonsa ovat tarpeeksi hauskoja ja omituisia pitämään mielenkiintoani yllä, ja usein niin totta. Jenna on niin ihastuttava persoona, että joskus haluaisin joko olla hän tai hänen paras kaverinsa. Jenna laittaa viikottain uuden videon kanavalleen, ja jokin aika sitten ilmestyi Junk Food Confessions. Oli jollain tavalla ihanan helpottavaa kuulla, että myös muut normaalisti terveellisesti elävät ihmiset repsahtavat joskus. Ja ei millään "voi ei, söin kokonaisen suklaalevyn" -tavalla, vaan "voi ei, söin kokonaisen suklaalevyn. Joka päivä. Viimeisen kolmen kuukauden ajan" -tavalla. Tässä Jennan video:


No, ihan näin paha ei minun tilanteeni ole, mutta parannettavaa ehdottomasti on. Todella paha repsahdus oli viimeksi syksyllä, kun lähdin reilun viikon reissuun Itä-Eurooppaan bussilla. Istuimme suurimman osan ajasta bussissa, ja teiden varsilla ei yksinkertaisesti ollut kauppoja, joista olisi kunnon ruokaa saanut. Monina päivinä kaikki ravinto oli karkkia, sipsejä, jäätelöä ja muuta roskaruokaa. Reissun jälkeen huono ruokavalio jäi pitkäksi aikaa päälle, ja timmiys katosi kuin tuhka tuuleen. No, siitä pääsin jossain vaiheessa yli, mutta huomaan nyt seuraavan repsahduksen olevan aivan nurkan takana. Nyt haluan pysäyttää sen ennen kuin se räjähtää käsiin. Kokeilen siihen Jennan keinoa, ja kerron, mitä sisäinen läski lapseni on minut käskenyt syömään. 


Luulen, että ongelma alkoi kuun alussa, kun päätin, että pidän karkkipäivän. Kävimme katsomassa Teekkarispeksiä, ja ostin katsomoon salmiakkikarkkipussin, jonka söin näytöksen aikana. Ostin myös yhden siiderin. Kukaan muu porukasta ei syönyt tai juonut mitään. Seuraavana päivänä lähdimme pitämään ainejärjestöni hallituksen kokousta Tallinnan laivalle. Illallisbuffetissa söin saman verran jälkiruokaa kuin pääruokaakin, ellen jopa enemmän. Tallinnassakin söin kuppilassa ranskalaiset. Tästä on kaksi viikkoa, ja siinä välissä olen ehtinyt syömään kaksi kertaa pakastepizzan, kerran pizzeriasta tilatun pizzan, Hesburger-aterian, McDonald'sin juustohampurilaisen, kaksi kertaa kalapuikot ja ranskalaiset majoneesilla, korvapuustin, Snickers-patukan, neljä kertaa jäätelöä, omenapiirakkaa ja muita herkkuja sikajuhlassa ja silliksellä, pari pahaa karkkia työpaikalla ja pikkuisen suklaakarkkirasian, jonka sain liittyessäni alani liittoon. Lisäksi olen juonut energiajuomia ja siideriä opiskelijatapahtumissa. 

Ihan järjetön määrä herkkuja. Toivon, etten ole unohtanut mitään, koska jo tuo määrä näyttää niin hirveältä, että oksettaa. Lisäksi tarkoitukseni oli pitää dieettiä kesää varten, että kehtaa tepastella menemään bikineissä. Onneksi olen kuitenkin lähiaikoina juossut, mitä en talviaikaan tee, niin kulutuskin on vähän lisääntynyt. Se lohduttaa hiukan, mutta jotain on silti tehtävä. Tätä määrää ei voi enää kuitata sillä, että "no sähän oot niin hoikka, niin voit välillä vähän syödäkin". En kohta enää ole, jos samaa mallia jatkan. 


Elisa kirjoitti blogissaan Start living your best life todella osuvasti, että ihmiset eivät usein käsitä, että hoikkuus ja terveelliset valinnat kulkevat käsi kädessä. "Juuri jonkin aikaa sitten söin pizzaa koulussa lounaaksi ja luokkakaverini totesi, että se on epäreilua että minä syön pizzaa ja silti olen näin hoikka", Elisa kirjoittaa. Ei ole mielestäni ollenkaan epäreilua, että saa joskus nauttia herkuista, jos muuten pitää tiukkaa linjaa. Itsekin olen laihtunut todella paljon pitämällä vuoden ajan tiukkaa dieettiä yllä. Haluan nykyään kuitenkin sallia itselleni herkkuja silloin tällöin, mutta liika on liikaa. Tiedän, että ainoa keino päästä tästä kierteestä irti on lopettaa herkut kokonaan niin pitkäksi aikaa, että niitä ei enää tee mieli. Jos ruokin himoani liian usein, se seuraa minua koko ajan. 

Toinen asia, mistä haluan vielä lyhyesti kirjoittaa, on lähiaikoina ilmestyneet fitnessblogeja pilkkaavat blogitekstit. Voisin sanoa niistä paljon enemmänkin mielipiteitäni, mutta kiinnitän huomioni nyt vain yhteen seikkaan. Pilkkateksteissä usein mainitaan, että fitnessbloggaajat _väittävät_, että heille tulee hyvä olo terveellisesti syömisestä ja paljon urheilemisesta. Lause on niin absurdi, etten osaa sitä edes kunnolla kommentoida. Kuitenkin, urheilu on minulle harrastus. Saan treeneissäni paljon onnistumisen kokemuksia ja rakastan lajejani. Totta hemmetissä siitä tulee hyvä olo. Samalla tavalla kuin joku toinen saa hyvää mieltä jostakin ei-urheilullisesta rakkaasta harrastuksestaan. Miksi en saisi rakastaa urheiluharrastustani ihan jo sen tuottaman ilon takia? Toiseksi, jo koulun oppikirjat kertovat, että ihminen voi paremmin, kun on hyvässä kunnossa. Sairaudet vähenevät, keho tuottaa hyvän olon hormoneja, jne. Tämähän on siis jo tieteellinen fakta, jonka olen omien kokemusteni perusteella vielä voinut vahvistaa. Kyllä minä ihan mielelläni söisin karkkia joka päivä, jos sen antama hyvän olon tunne olisi sitä karkinmussutushetkeä pidempi, ja jos siitä ei seuraisi pidemmällä tähtäimellä vain huonompi olo. Urheilu antaa minulle iloa siinä hetkessä, mutta fyysisten muutoksien kautta myös myöhemmin. 

Saatoin eksyä aiheesta hieman laajemmalle alueelle, mutta ei se mitään. Kirjoitan siitä, mistä luonnolliselta tuntuu. Nyt onkin aika jatkaa niihin treeneihin! ;)

2 kommenttia:

  1. Mä olen kanssa nyt törmännyt enemmän ja vähemmän noihin mollaaviin blogiteksteihin. Itselläni on sellainen visio näistä kirjoittajista, että he tietävät olevansa aivan surkeassa kunnossa ja keksivät koko ajan tekosyitä miksi eivät haluat voida paremmin. He kokevat oman olotilansa jotenkin hyväksyttävämmäksi julkisen mollaamisen vuoksi.

    VastaaPoista