keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Puolirajoittunut..

Pahoittelen epäaktiivisuutta blogini kanssa. Lähiaikoina on ollut liian vähän aikaa kirjoittaa - ja liian vähän treeniä, josta kirjoittaa. Minulla on yliopistolla nyt liikaa suuritöisiä kursseja, ja kaikkea muutakin tapahtumaa on kalenteriin eksynyt. 

Tänään pääsin vihdoin kunnolla treenaamaan Pole Debut -koreografiaa. Aamulla mennessäni aerial yogaan sain kuulla, että tankosali on vapaana puolitoista tuntia joogan jälkeen. Sain kivasti suunniteltua koreografiaa eteenpäin. Valmista ei vieläkään tullut, mutta onhan tässä vielä ruhtinaalliset 9 päivää aikaa.. En ollut suunnitellut tulevani tankoilemaan, vain aerial yogaan, joten en ollut syönyt aamupalaa. Sen huomasi kyllä treenatessa, kun voimat eivät kovin kauan riittäneet. Onneksi oli edes Battery mukana. ;) 

Juoksutreenit ovat taas jääneet ihan nollaan. Ajattelin ensin eilen mennä juoksemaan työvuoron jälkeen. No, muistelin sitten, että viimeksi, kun juoksin hieronnan jälkeen, se tuntui todella inhottavalta. Lisäksi aamulla olisi aikainen herätys klo 6.30, kun joogatunti alkaisi 7.30. Päätin jättää juoksun tälle päivälle. Vasta tänä aamuna tajusin, että en ehkä jää työvuoron jälkeen klo 22.45 juoksemaan, kun aamulla täytyy herätä viideltä aamuvuoroon.. Huhhuh, mitä hölmöilyä taas. Huomennakaan ei ehdi juosta, kun lähden suoraan töistä Helsinginkadun approon. No, onhan tässä vielä ruhtinaalliset 16 päivää puolimaratoniin.. Mitenhän tässä näin kävi? Eli tämän takia en ole pahemmin blogia päivittänyt. 

Brass monkey
Toiseen aiheeseen. Tällä viikolla olen saanut taas kaksi kertaa kuulla olevani hyvin toispuoleinen. Rengastrapetsitunnin opettaja huomautti, että työskentelen paljon enemmän oikealla puolella. Ylläripylläri, oikea puoleni on todella paljon vahvempi kuin vasen puoli. Hän käski kiinnittämään huomiota siihen, että tekisin nostot tasaisesti molempien puolien lihaksia käyttäen. Kuulemma tällaisen voi korjata, mutta se on ärsyttävää. Eli sinä, joka olet juuri aloittanut tai aloittamassa tankotanssin, TEE tasaisesti molempia puolia. Aina. Todella monet tankotanssiopettajat puhuvat aina molempien puolien treenaamisen tärkeydestä ja käyttävät itseään varoittavana esimerkkinä. Tästä huolimatta olen onnistunut päästämään itseni todella toispuoleiseksi ja nyt olen itse varoittava esimerkki.

Toinen kerta, kun minulle huomautettiin toispuoleisuudesta, oli hieronnassa. Olen jokaikisellä hierontakerralla kuullut, miten vasen puoleni on täysin jumissa. Ei oikea puolenikaan mitenkään hyvällä mallilla ole, mutta vasen on kuulemma superpaha. Alkaa tuntua jotenkin epätoivoiselta. Pitäisi tsempata vasemman puolen vahvistamisessa ja huoltaa muutenkin vartaloa enemmän. Venyttelen kyllä jokaisen treenin jälkeen, käyn aerial yogassa (yritän päästä ainakin kerran viikossa) ja välillä hieronnassa. Ilmeisesti nämä lajit ovat kuitenkin sen verran rankkoja, että vaivaa pitäisi nähdä paljon enemmän. Jos saisin nyt lottovoiton, sijoittaisin varmaan ensimmäisenä jokaviikkoiseen hierontaan. Tai no tietysti kaikkien sirkuskurssien ja -leirien jälkeen... Ja tankotanssiloman ja workshoppien ja... ;)

2 kommenttia:

  1. Tuntuu olevan aika sääntö eikä poikkeus tuo että ohjeistuksesta huolimatta täytyy huomata oman erehdyksen kautta tuo toispuoleisuus :) Itse olen yrittänyt ratkaista käymällä myös alemman tason tankotunneilla, jossa liikkeet on jo tuttuja (eli helppoja ja vähän tylsiäkin kun tekis mieli treenata uusia temppuja) ja keskittyen siis nimenomaan lähinnä "väärällä puolella" tekemiseen. Eli vähän laahaa toinen puoli jäljessä mutta kyllä se sieltä edistyy :D viime viikolla onnistuin tekeen eka kerran handspringin väärältä puolelta, tosin jostain syystä sitten ayshassa tuntuu tasapaino olevan siltä puolelta vielä vähän hakusessa. Treeni-iloa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin kävin kakkostason tunneilla vuoden alussa nimenomaan treenaamassa väärää puolta. Oli todella kiva huomata, että sujuu ne temput siltäkin puolelta. Kolmos- ja guru-tason temppuja tuntuu ihan mahdottomalta lähteä kokeilemaan väärältä puolelta, kun perusjututkaan eivät ole täysin varmoja. Kakkostason tunnit ovat kuitenkin todella suosittuja, ja ihan vähän vihjailtiin, etten veisi paikkaa kakkostason treenaajalta, kun voisin käydä myös muilla tunneilla. Niinpä sitten lakkasin käymästä niillä. Pitää koittaa lisätä väärää puolta kotitreeniin ja vapaisiin treeneihin..

      Hienoa, että olet jo noin pitkällä! Minulle handspring väärältä puolelta tuntuu ihan mahdottomalta. Mutta toisaalta niin se oikeakin puoli joskus tuntui, että ehkä pitää vaan jatkaa hyppelyä, kunnes se menee. ;) Kiitos tsempeistä!

      Poista